Sain tiistai-iltapäivällä yllättävän kutsun keskiviikon Ylen Aamu-tv:seen keskustelemaan järjestöille testamenttaamisesta. Hauskaa oli, että olen taustalla itsekseni suunnitellut yhteistyötä eri järjestöjen kanssa, mutta oma aika ei ole riittänyt tällaisen projektin käynnistämiselle. Suunnitelmiani en siis ole tuonut julkisesti aiemmin esille missään, mutta nyt lähetyksen aihe oli nimenomaan järjestöille testamenttaaminen…

YLE aamu-tv

Ulkomailla, kuten Britanniassa, on ollut jo vuosia käytössä ns. testamentin laatimiskuukausi. Kaksi kertaa vuodessa suosituimmat järjestöt yhteistyössä tiettyjen asianajajajien kanssa kampanjoivat hyväntekeväisyyteen testamenttaamista. Asianajajat laativat testamentin joko täysin ilmaiseksi tai jos testamentintekijä haluaa monimuotoisemman testamentin, veloittavat tällöin joka tapauksessa normaalia pienemmän palkkion. Testamentattava summa voi olla tuo asianajopalkkio tai muu summa. Kynnys on siis erittäin pieni osallistumiselle!

Tämän vuoden maaliskuussa käynnistin testinä oman testamentti-kampanjan. Oma kampanjani ei keskittynyt järjestöille testamenttaamiseen, mutta sen tarkoituksena oli herätellä ihmisiä testamentin laatimiselle. Tarkoituksena on jatkossa toteuttaa vastaava kampanja joka vuoden maalis- ja lokakuussa. Kampanja herätti suurtakin mielenkiintoa ja tarkoituksenani oli loppukesästä olla yhteydessä eri järjestöihin mahdollisesta yhteistyöstä, jossa lahjoitan oman palkkioni kyseiselle järjestölle tai laadin testamentin veloituksetta, jos toimeksianto tulee nimenomaan yhteistyön kautta ja testamentissa määrätään jollekin mukana olevista järjestöistä omaisuutta.

Kun olen alkutapaamisessa asiakkaan kanssa, joka haluaa laatia testamentin, kysyn käytännössä joka kerta haluaako asiakas määrätä omaisuuttaan hyväntekeväisyyteen. Vastaus on toistaiseksi aina ollut selkeä ei, jos asiakas ei ole juuri sitä tarkoitusta varten tullut luokseni. Selitykseksi sanotaan, ettei halua loukata lakimääräisiä perillisiään tai ettei itsellä ole niin suurta varallisuutta.
Tämä asenne on todella valitettava, sillä itse lahjoitan hyväntekeväisyyteen jatkuvasti. En suuria summia, vaan hyvin spontaanisti ja välillä hyvinkin pieniä summia. Kaikki kuitenkin on hyväntekeväisyyttä varten ja kun kaikki kerryttää kohteen saamia varoja, niin ei kai sillä summalla ole merkitystä. Eikös sellainen sanontakin ole, kuin ”pienistä puroista kasvaa suuri virta”.

Tässä kohtaa olisikin juuri järjestöjen tehtävä valveuttaa väestöä pientenkin summien tärkeydestä. Meillä suomalaisilla on sellainen kumma vähättelevä asenne; emme ole tarpeeksi merkittäviä, varakkaita, vaatimattomia, tai mitä milloinkin. Testamentin laatimistilanteissakin valitettavan moni valittelee, että eihän minulla mitään suuria summia ole tai jopa ettei kehtaa jättää jollekin ”vain” muutamaa tuhatta euroa. Monella tuntuu olevan jostain historian perukoilta oleva käsite siitä, että testamentin laativat vain varakkaat! Niin ja tietysti ne, jotka testamenttaavat hyväntekeväisyyteen ovat muka erityisen varakkaita, rikkaita ja oletettavasti yksinäisiä ihmisiä…

Valitettavasti tässä kohtaa myös järjestöt oman vaatimattomuutensa vuoksi jäävät sitten saamatta niitä tärkeitä pieniäkin summia. Ei haluta järjestää ”rahankeruukampanjoita”, koska muuten vaikutetaan ahneilta! Ihmisiä aivan varmasti kiinnostaisi enemmän se, mihin he voisivat testamentata ja että pienilläkin summilla ON merkitystä. Jokainen voi testamentata hyväntekeväisyyteen, eikä pieni summa ole perillisiltä sen suuremmalti pois.

Toivoisin kovasti, että järjestöt lähtisivät pikku hiljaa keskinäisellä yhteistyöllä ja yhteistyöllä asianajajaliiton kanssa liikkeelle tässä asiassa. Tällöin saataisiin ehkä se selkein ja vilpittömin viesti ihmisille, että tässä ei olla vain oma etu mielessä liikkeellä vaan halutaan valveuttaa ja valistaa ihmisiä hyväntekeväisyyden merkityksistä yhteiskunnassa ja miten jokainen voi kortensa kekoon kantaa. Riippumatta siitä onko varakas vai ei.

Lue lisää

7 päivän haaste:

Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen (sisältää ilmaisen mallipohjan mm. testamentista)

Tarkempaa tietoa löydät alla olevien linkkien kautta

Testamenttipaketti
OMA testamentti -kirja
Blogikirjoituksia testamentiin liittyen 

Blogikirjoituksia perintöön liittyen

Neuvontapalvelut

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close