Vuosi vaihtuu ja blogissa tapahtuu muutoksia

Vuosi on aivan kohta lopuillaan ja nopeastihan se menikin! Olen koko tämän vuoden julkaissut videoblogin jokaisena maanantai-aamuna ja tämä on ollut yllättävän helppo, toki ilmeisen työläs rupeama, mutta hyvän organisoinnin avulla siis suhteellisen kivuton tehtävä. Mutta nyt on mielestäni aika muuttaa taas asioita ja vastata teidän esittämiin toiveisiin palveluideni osalta.

Blogikirjoituksia on tähän päivään mennessä julkaistu 134 kpl ja uskoisin, että tietoa ja ilmaisia asiakirjapohjia alkaa olla jo niin paljon lukijoiden avuksi, että uskallan tulevan vuoden, eli vuoden 2017 keskittyä jo hieman muihinkin teemoihin. Tulen jatkossakin julkisemaan kyllä videoblogia, mutta tekemäni asiakaskyselyn kautta sain yllättävän monelta vastaajalta pyynnön julkaista kirjoituksia case-pohjalta, eli tapauskohtaisia juttuja. Täytyy sanoa, että en olisi osannut tällaista itse keksiä, joten erityisen suuri kiitos tästä vinkistä. Olen toki kuullut moneltakin asiakkaalta, että tietoa löytyy kyllä kirjoista ja netistä, mutta ettei varsinaisesta käytännöstä ja siitä miten asiat ovat lopulta ratkaistu kunnolla kirjoiteta missään. Niinpä päätän nyt tarttua härkää sarvista ja ensi vuonna siis keskittyä tapauskohtaisempiin kirjoituksiin.

Tulen keskittymään sellaisiin hoitamiini juttuihin, joista arvelen olevan hyödyllistä tietoa siihen omaan tapaukseen ja kenties juuri siihen, miten joku yksittäinen asia muuttaa teoriassa varmalta näyttäneen jutun tai mitkä muut asiat ovat vaikuttaneet lopputulokseen. Uskon tästä olevan paljonkin hyötyä! Tulen hyödyntämään tässä myös toista tekemääni kyselyä, jossa tiedustelin suurinta haastetta joko perinnönjakoon, lapsiin, avioeroihin tai testamentin laatimiseen liittyvissä asioissa. Testamentin laatimisesta olen mielestäni kirjoittanut jo niin paljon, että julkaistuista kirjoituksista pitäisi saada jo riittävästi tietoa. Tarkoituksenani onkin keskittyä riitaisten juttujen hoitamiseen liittyviin aiheisiin, ei siis niinkään asiakirjojen laatimiseen liittyviin juttuihin. Tämä saattaa muuttua joltain osin matkan varrella, mutta tämä on ainakin tämän hetkinen tarkoitukseni.

Ja nyt toivon kaikille oikein mukavaa loppuvuotta ja erinomaista tulevaa vuotta!

Tavataan taas ensi vuoden puolella!

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close