
TERVETULOA VUOSI 2016!!
Uskomatonta, mutta vuosi 2015 on todellakin AIVAN KOHTA paketissa ja on tilannekatsauksen aika!
Näinä pitkinä pyhinä on hyvä aika miettiä, missä tuli tänä vuonna onnistuttua ja missä on kenties parantamisen varaa ensi vuonna.
Itse käyn vähintään 4 kertaa vuodessa tavoitteitani läpi ja korjaan tarvittaessa suuntaa hyvinkin nopella tahdilla. Voi kenties sanoa, että minulla on jonkin asteinen pakkomielle aiheeseen. 😀 Näin on helpompi vuoden lopulla käydä koko vuotta läpi ja olla tyytyväisempi lopputulokseen.
TAVOITTEIDEN ASETTAMINEN
Jos Sinäkin olet kiinnostunut tavoitteiden asettamisesta, olit sitten noviisi tai fanaatikko (kuten allekirjoittanut), on alla yksi omista tavoitteiden läpikäyntiin ja uusien tavoitteiden asettamiseen käyttämistäni tavoista. Toivottavasti tästä on sinullekin apua!
1. Tilannekatsaus
Aloitan aina käymällä läpi mitä edellisestä tavoitteiden asettamisesta on tapahtunut. Koska oma temponi on arjessa hyvin nopea, unohdan valitettavasti usein olla kiitollinen kaikesta aikaan saadusta. Tämä on nyt sitten se aika, jolloin nähdessäni kaiken aikaansaadun, muistan vihdoin olla kiitollinen kaikesta mitä olen saavuttanut ja mitä muuta on elämässä tapahtunut. Kun muistan olla kiitollinen siitä mitä olen saanut aikaan, on helpompi käydä läpi niitä tavoitteita, joita en saavuttanut ja syitä niihin.
2. Arviointi
Kun käyn läpi tarkemmin tavoitteita ja miksi niitä ei saavutettu, keskityn vain siihen, miksi näin kävi. En syyttele itseäni, kiireitä, tilanteita, ihmisiä tai olosuhteita. Keskityn vain siihen, mitä minun tulee tehdä toisin, mitä tulee tehdä vähemmän tai mitä tulee kenties lopettaa kokonaan. Ja ennen kaikkea onnistumisten osalta, mitä tulee tehdä enemmän.
3. Kehitysalueet
Käyn seuraavaksi läpi asiat ja alueet, joissa tarvitsen lisäkoulutusta tai kehittymistä ja keskityn sitten tavoitteissani näihin alueisiin.
Tavoitteeni koostuvat aina seuraavista aiheista: perhe ja ihmissuhteet, talous, yritys, henkisyys, elämäntyyli, terveys, itsensä kehittäminen. Painotan asioita, joista saan energiaa ja hyvää mieltä. Opettelen pikkuhiljaa tarpeettomien ja energiaa syövien asioiden poisjättämistä.
4. 3 tärkeintä
Kun olen saanut kaikki tavoitteeni kirjattua ylös, karsin näistä kaikki muut paitsi kolme tärkeintä. Näin focus ja energiataso pysyy yllä pidempään. Näiden kolmen tärkeimmän osalta sitten laadin yksityiskohtaiset tavoitteet etapeittain.
5. Seuraava tilannekatsaus
Näillä etenen korkeintaan kolme kuukautta ja aloitan uudestaan taas kun tavoitteet on saavutettu tai kun kolme kuukautta on kulunut edellisestä ”tilannekartoituksesta”.
ENSI VUODEN TAVOITTEENI
Koko viime vuosi oli itselleni melkoista uuden suunnan hakemista ja vuosi oli ajoittain hyvin raskas. Perheessä oli vakava sairaus, ystävyyssuhteissa tapahtui suuria muutoksia ja keskityin työssä aivan vääriin asioihin.
Yksi suuremmista tavoitteistani ensi vuonna on opetella delegointia. Itselläni on aivan liian suuri tarve hoitaa kaikki itse ja tehdä tästä johtuen aivan liikaa töitä. Ensi vuonna opettelen siis delegoimaan enemmän ja suunnitelmissa on rekrytoida loistotyyppi avustajaksi. Tänä vuonna aloittelemani videoblogi ilmestyy ensi vuonna kerran viikossa. Se on valtava urakka kaiken muun työn ohella, mutta kuten sanottu: opettelen delegoimaan.
Testamentti-oppaan toinen painos vietiin suureksi hämmästyksekseni käytännössä katsoen käsistä ja alkuvuodesta siitä ilmestyy jo kolmas painos! Avioehto-oppaankin painos vähenee huimaa vauhtia! Opaskirjojen suuren suosion vuoksi ensi vuoden tavoitteena on myös kirjoittaa vähintään yksi uusi opaskirja. Aihe pysyköön vielä salaisuutena… 😉
TOIVON SYDÄMESTÄNI KAIKILLE LUKIJOILLENI LÄMMINTÄ JA TAVOITTEELLISTA VUOTTA 2016!!!