Mistä omaisuudesta voi laatia testamentin?

Jos olet laatimassa omaa testamenttiasi, kannattaa aina ensin kartoittaa oma omaisuus paperille. Näin on helpompi hahmottaa mitä omaisuutta todellisuudessa omistat, mitä omistat yksin, mihin puolisollasi on avio-oikeus ja paljonko koko omaisuutesi arvo on tällä hetkellä, jotta pystyt taas määrittämään lastesi lakiosien karkeat arvot.

Testamentin voi nimittäin laatia tehokkaasti vain omistamastaan omaisuudesta.

Sellainen testamenttimääräys, joka loukkaa esimerkiksi puolisosi avio-osuutta tai lastesi lakiosia, tai koskee sellaista osuutta, jonka omistaa joku toinen, on tehoton siltä osin kuin testamentti loukkaa kyseessä olevaa oikeutta. Voit siis aina laatia testamentin vain omistamastasi osuudesta.

Koska muiden oikeuksia ei aina välttämättä tule huomioitua, kannattaa tästä syystä laatia omaisuusluettelo.

Vaikka testamenttisi olisikin laadittu siten, että olet esimerkiksi määrännyt jotain tiettyä omaisuutta yhdelle tietylle perilliselle ja tuo määräys nyt sitten loukkaa esimerkiksi puolisosi avio-oikeutta, niin testamentti ja tuo määräys ovat silti itsessään kyllä päteviä.

Mainitsemani testamentin tehottomuus tarkoittaa sitä, että testamentinsaaja saa kyllä osuutensa, mutta saadakseen sen ilman rajoituksia, tulee hänen joko maksaa tuo toisen oikeutta loukkaava osuus rahassa tai sitten omaisuuteen joudutaan muodostamaan yhteisomistus.

Lopputulos saattaa siis olla, ettei toivomuksesi toteudukaan ja saajalle tulee joko merkittäviä taloudellisia seuraamuksia tai sitten asianosaisten riitaisista väleistä johtuen yhteisomistus ei tule toimimaan eikä hyvää tarkoittamasi ajatus silloin toteudu toivotulla tavalla.

Jos olet saanut omaisuutta testamentilla ja haluat nyt määrätä tuosta omaisuudesta omalla testamentillasi, varmista myös, ettei alkuperäisessä testamentissa ole määrätty tuolle omaisuudelle toista saajaa sinun kuoltuasi. Jos näin on, niin et myöskään voi määrätä tuosta omaisuudesta testamentilla.

Eli kun olet laatimassa omaa testamenttiasi tai mietit keiden haluat testamentilla saavan omaisuutta, niin muista myös huomioida loukkaako testamentti puolisosi avio-oikeutta, lastesi lakiosia ja onko jonkun tietyn omaisuuden testamenttaaminen muusta syystä, kuten yhteisomistuksesta tai aiemmasta testamentista johtuen edes mahdollista tehdä.

Lue lisää

7 päivän haaste:

Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen (sisältää ilmaisen mallipohjan mm. testamentista)

Tarkempaa tietoa löydät alla olevien linkkien kautta

Testamenttipaketti
OMA testamentti -kirja
Blogikirjoituksia aiheesta

Neuvontapalvelut

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close