Pesänjakajien käytäntö kokousten etukäteisvalmisteluista vaihtelevat. Toiset haluavat vähintäänkin pääasialliset vaatimukset etukäteen kaikilta osapuolilta, kun taas toiset pesänjakajat eivät halua mitään etukäteismateriaalia.

Itse olen pesänjakajana toimiessani todennut kustannustehokkaimmaksi keinoksi asianosaisten vaatimusten selvittämisen ennen ensimmäistä kokousta. Näin kaikki osapuolet ovat tietoisia mistä lähdetään liikkeelle, kaikki ovat valmistautuneita omine vaatimuksineen ja todisteineen eikä turhia yllätyksiä tule. Samalla vältytään turhilta lausumilta ja kokouksilta, jolloin myös kustannukset pysyvät pienempinä.

Miten esitän vaatimukset pesänjakajalle?

Alla vinkkejä omien vaatimustesi esittämiseen.

1. Pysy asialinjalla.

Vältä liian tunnepitoista tekstiä, erityisesti syyttelyn ja hyökkäysten osalta. Kirjoita ajatuksistasi ensin ”tunteiden purkaus” -versio. Tämän jälkeen laadi tekstistä niin monta versiota, kunnes olet karsinut siitä kaikki tunnepitoiset lauseet ja sanat ja keskityt vain faktoihin. Näin varmistat, että pysyt asialinjalla.

2. Älä syyttele, vaan esitä väitteitä ja vaatimuksia.

Toisen syyttely on eri asia kuin väitteiden ja vaatimusten esittäminen. Tässä maallikot usein kompastelevat. Syytetään ja haukutaan toista, mutta ei esitetä minkäänlaisia vaatimuksia. Todellisuudessa usein halutaankin vain jonkinlaista anteeksipyyntöä, katumusta tai muuta tunnetasoon liittyvää myönnytystä vastapuolelta. Nämä eivät kuitenkaan kuulu pesänjakajan päätettäviin asioihin.

Syyttelyssä vain selität mitä toinen on tehnyt, kun taas väitteissä kerrot mitä on tapahtunut ilman tunnesanoja, perustelet sitten nämä väitteet ja lopulta vaatimuksissa kerrot, miten haluat tämän toisen virheen korjattavan.

Erityisen tärkeätä on ymmärtää, että pesänjakaja ei voi, eikä saa, oma-aloitteisesti miettiä sopivia rangaistuksia ja seuraamuksia tällaiselle ”väärin” tehneelle henkilölle. Sinun tulee itse vaatimukset esittää.

Kun esität jonkun vaatimuksen, tulee sen tarkoituksena olla tilanteen ennalleen saattaminen tai mahdollisimman lähelle alkuperäistä tilannetta pääseminen. Eli jos joku asianosainen on saanut jonkin asteista etua toiseen asianosaiseen nähden, tulee tilanne pyrkiä palauttamaan mahdollisimman lähelle alkuperäistä tilannetta, aivan kuin jos etua ei olisi annettu tai saatu.

3. Mieti ensin mitä pystyt osoittamaan toteen.

Voit esittää vaatimusten liitteeksi kirjallisia todisteita (ja näitä tulisikin olla) ja voit tarvittaessa esittää myös henkilötodistelua, eli henkilöitä osoittamaan väitteesi todeksi. Mieti kuitenkin ensin mitkä väitteistäsi pystyt osoittamaan toteen. Jos kaikki väitteesi perustuvat todellisuudessa vain olettamuksiin eikä niitä ole mitenkään todistettavissa, kannattaa ainakin miettiä kuinka pitkälle kustannussyistä näihin väitteisiin haluaa vedota.

Pesänjakajalla ei esimerkiksi ole oikeutta ilman omistajan suostumusta saada tietoa muista kuin vainajan tileistä. Avioero-osituksessa taas ei pesänjakajalla ole valitettavasti mitään oikeutta saada kummankaan puolison pankkitilitietoja ilman kyseisen puolison suostumusta.

Eli jos tapahtumasta ei ole esimerkiksi kauppakirjaa tai muuta todistetta saatavilla, hanki mahdollista muuta selvitystä sellaisista tiedoista, jotka osoittaisivat esittämäsi tapahtumat tai tilanteet (esim. puolison omaisuuden salaaminen tai saadut rahalahjat) toteen. Tämä voi olla vaatimuksistasi riippuen tilitapahtumia tiliotteilta, veroilmoitus, kuitteja, kirjeitä, tms.

Jos mitään kirjallisia todisteita ei ole saatavilla, kerro olosuhteista, joista esittämäsi lopputulos on mahdollisimman selkeästi pääteltävissä ja esitä tarvittaessa henkilöitä todistajaksi osoittamaan väitteesi toteen.

4. Harkitse tarvetta omalle lainopilliselle avustajalle.

Jos asiassa on paljon asiantuntemusta edellyttäviä tekijöitä, kuten epäselviä lahjoituksia, lahjoitusten arvostamiseen liittyviä ongelmia, lahjoitukset loukkaavat lakiosaa, testamentin tulkintaan liittyviä tekijöitä, tai muita sellaisia tekijöitä, jotka edellyttävät lakipykäliin perehtymistä tai oikeuskäytännön tuntemusta, kannattaa aina harkita tarvetta juristille. Oikeusturvan kannalta muutenkin paras vaihtoehto on aina oma avustaja jutussa. Mutta aina tämä ei kustannussyistä ole mahdollista, sillä pelkästään oman juristin kustannukset saattavat hyvin riitaisissa ja vaikeissa tapauksissa nousta lopulta jopa yli kymmeneen tuhanteen euroon.

Jos kustannussyistä avustajan hankkiminen ei ole mahdollista, kannattaa selvittää muitakin vaihtoehtoja. Itse toimin hyvin paljon taustalla neuvonantajana siten, että asiakas itse osallistuu kokouksiin ja hoitaa yhteydenpidon pesänjakajaan, mutta aina tarvittaessa konsultoi neuvoani. Usein olemme myös sopineet järjestelyistä, joissa vasta kiperimmissä tilanteissa osallistun kokouksiin tai laadin lausumia pesänjakajalle, mutta muuten asiakas toimii omatoimisesti. Näihin vaihtoehtoihin ollaan oltu erityisen tyytyväisiä. Kannattaa siis aina selvittää muutkin edullisemmat vaihtoehdot omalta juristilta.

Lue lisää

Blogikirjoituksia aiheeseen liittyen

Opaskirjat (LOPPUUNMYYTY)

Neuvontapalvelut

7 päivän haaste:

Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen (sisältää ilmaisen mallipohjan mm. testamentista)

Muita aiheeseen liittyviä blogi-kirjoituksia

Palvelut ja tuotteet

LATAA muistilista: Vaatimukset pesänjakajalle

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close