Testamentin todistajista uutta oikeuskäytäntöä

Olen aikaisemmin kirjoittanut testamentin todistajista. Oikeuskäytännössä on tullut tähän vielä täsmennystä liittyen todistajiin kohdistuviin muotovaatimuksiin testamentissa.

Perintökaaren 10 luku sanoo testamentin todistajista seuraavaa:

1 §
Testamentti on tehtävä kirjallisesti kahden todistajan ollessa yhtaikaa läsnä, ja heidän on, sitten kun testamentin tekijä on allekirjoittanut testamentin tai tunnustanut siinä olevan allekirjoituksensa, todistettava testamentti nimikirjoituksillaan. Heidän tulee tietää, että asiakirja on testamentti, mutta testamentin tekijän vallassa on, tahtooko hän ilmoittaa heille sen sisällön.

2 §
Todistajat merkitkööt nimikirjoituksensa oheen ammattinsa ja asuinpaikkansa samoin kuin todistamisen paikan ja ajan sekä tehkööt siihen merkinnän muistakin seikoista, joiden he katsovat vaikuttavan testamentin pätevyyteen.

4 §
Testamentin todistajaksi älköön otettako henkilöä, joka on viittätoista vuotta nuorempi tai joka sieluntoiminnan häiriön vuoksi on kykenemätön todistamaan, älköönkä testamentin tekijän puolisoa tai sitä, joka on testamentin tekijään suoraan takenevassa tahi etenevässä sukulaisuudessa taikka lankoudessa, eikä myöskään hänen veljeänsä tai sisartansa tahi näiden puolisoa taikka hänen ottovanhempaansa tai ottolastansa.

Älköön kukaan todistajana todistako määräystä, joka tehdään hänen, hänen puolisonsa tai jonkun hyväksi, joka on häneen sellaisessa suhteessa kuin 1 momentissa on sanottu. Sitä, joka on testamentissa määrätty sen toimeenpanijaksi, ei tämä määräys sinänsä estä olemasta todistajana.

Vaikka lakiin kirjattu määräys (2 §:n lihavoitu kohta) ensialkuun vaikuttaisi tässä myös muotovaatimukselta, on nyt suhteellisen tuoreessa käräjäoikeuden päätöksessä todettu, ettei testamentin todistajien ammattien ja asuinpaikkojen puuttuminen testamenttiasiakirjasta aiheuta sen pätemättömyyttä.

Oikeuskirjallisuudessa on jo aikaisemmin todettu samaisen kohdan osalta, että kyse on enemmänkin ohjesisältöisestä määräyksestä, kuin pätevyyteen vaikuttavasta tekijästä.

Mitä sinun tulee huomioida

Mikäli olet itse laatimassa testamenttiasi, kannattaa tästäkin huolimatta aina miettiä todistajien osalta testamentin mahdollinen riitauttaminen kuoltuasi. Eli mikäli syystä tai toisesta perilliset haluavat kutsua todistajat pesänjakajalle tai tuomioistuimeen todistamaan testamentin tekijän tarkoitusta, tekohetken tilannetta, tai mitä tahansa muuta testamentin pätevyyteen tai tulkintaan liittyvää asiaa, kannattaa miettiä miten todistajat olisivat jälkikäteen parhaiten paikannettavissa tai tunnistettavissa. Eli yleensä vähintään ammatti ja asuinpaikka nimenselvennyksen ja allekirjoituksen lisäksi ovat kuitenkin hyvä lisätä testamenttiin.

Lue lisää

7 päivän haaste

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close