Vieraannuttaminen on piirre, jota kohtaan hoitamissani lapsiasioissa yhä useammin. Jokaisessa tapauksessa, riippumatta lopputuloksesta, häviäjänä on lapsi. Vaikka lapsi saataisiin vieraannuttajalta tuomioistuimen päätöksellä pois, jatkuu lapsen manipulointi ja vieraannuttaminen tämänkin jälkeen tapaamisten aikana tai muutoin. Aiheesta on kirjoittanut paljon Anja Hannuniemi, joka on juuri (30.5.2015) esittänyt asiasta väitöskirjansa ”Vanhempien mielenterveyshäiriöt ja vieraannuttaminen lapsen huoltoriidoissa”. Myös YLE on…
Erityisesti riitaisissa eroissa saattaa esiintyä suunnitelmallista lapseen kohdistuvaa manipulointia, jossa lapsi yritetään saada vihaamaan toista vanhempaa. Tällaisella käytöksellä pyritään vieraannuttamaan lapsi vanhemmastaan ja näin tietoisesti tuhoamaan lapsen ja toisen vanhemman välit. Tekijänä on useimmiten se vanhempi, jonka luona lapsi virallisesti asuu. Tätä esiintyy kuitenkin myös etävanhemman toimesta, erityisesti jos lapsen huoltajuudesta käydään tai on käyty…