Vaatimusten esittäminen osituksessa pesänjakajalle Alla tiivistelmä kolmannnen päivän sisällöstä 5 päivän haasteestamme – Vaatimusten esittäminen osituksessa pesänjakajalle. Haasteen teemana on ”miten selvitä riitaisesta erosta kunnialla.” Osallistumalla haasteeseen saat vielä yksityiskohtaisemmat ohjeet ja vinkit siihen, miten saat riitaisen osituksen kunnialla päätökseen. Saat avuksesi muistilistoja ja asiakirjoja, joita ei löydy muualta sivuiltamme. Olet haasteeseen osallistumalla oikeutettu myös ilmaiseen,…

Olen viime aikoina saanut yllättävän paljon yhteydenottoja avioehtosopimuksen pätevyyteen liittyvistä asioista, joten on kenties aihetta päivittää aikaisemmin (2012) kirjoittamiani kirjoituksia ja täsmentää muutama seikka. Yleisimmin yhteyttä ottaneet ovat halunneet vedota avioehtosopimuksen pätemättömyyteen taivuttelun tai peräti pakottamisen perusteella ja/tai siihen, ettei toinen puolisoista ole allekirjoittanut sopimusta todistajien läsnäollessa, eikä ole myöhemmin vakuuttanut heille allekirjoituksensa olevan oma. Päältä päin vaikuttaisi että yksikin näistä…