Kannattaako minun hoitaa oma toimeksiantoni? Ennen kuin yrität suin päin rynnätä oman juttusi kimppuun asenteella selviän-kyllä-itse / osaan-kyllä-itse / ei-ole-varaa-juristiin, harkitse tarkoin onko oma tapauksesi sellainen, josta saattaa tulla taloudellisesti merkittävämpiä seuraamuksia, kuin jos asian olisi heti alkuun antanut asiantuntevalle juristille hoidettavaksi. Taloudelliset seuraamukset Valitettavan usein kuulen kuinka esimerkiksi ositussopimus on haluttu laatia itse, mutta lopputulokset…

Huom! Kirjoitus päivitetty vastaamaan 13.6.2014 voimaan tulleen uuden Kuluttajansuojalain vaatimuksia. Nykyaikana lainopillisiakin palveluita voi saada verkon kautta tilattuna eli etämyyntinä toteutettuna. Vaikka lainopillisten verkkotoimeksiantopalveluiden tarjoajia on vielä suhteellisen vähän (tilanne elokuussa 2012), ovat nämä varmasti lähiaikoina jo lisääntymässä suurestikin. Näin ollen myös ammattiliitot ovat joutuneet miettimään sääntöjään ja ohjeitaan uusiksi yhä teknologia-painoitteisemmassa maailmassa. 13.6.2014 voimaan…

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close