
Lahjakirjan ehdot Olen aikaisemmin kirjoittanut lahjakirjan muotovaatimuksista. Tässä käyn läpi mitä asioita tulisi lahjakirjassa mainita ja huomioida. Antajan ja saajan tiedot ja allekirjoitukset Lahjakirjassa tulee olla molempien tiedot ja myös mahdollinen sukulaisuussuhde. Molempien tulee myös allekirjoittaa lahjakirja, eli myös lahjansaajan tulee ilmoittaa ottavansa lahja vastaan, sillä lahjansaajan ei ole pakko ottaa lahjaa vastaan. Lahjan yksilöinti…

Olen käsitellyt aiemmin lahjan ja ennakkoperinnön eroa. Tässä kirjoituksessa käsittelen vielä hieman asioita lahjakirjaan liittyen. Lahjakirjan muotovaatimukset Lahjoitusta ei ole pakko tehdä kirjallisena, jollei kyse ole kiinteistön luovutuksesta eikä lahjansaajan aviopuolison avio-oikeutta haluta poissulkea. Kiinteistölahjoituksen voi nykyään tehdä kuitenkin myös sähköisenä. Jos kuitenkin lahjoitus halutaan tehdä lahjansaajan puolison avio-oikeuden poissulkevalla ehdolla, on lahjakirja tällöin tehtävä kirjallisesti…
Olen aikaisemmin kirjoittanut ennakkoperinnöstä ja lahjasta. Suomalaisena erikoisuutena on kuitenkin vielä suosiolahjasäännöstö, myös tasajaon tehonyrkiksi tai kateuspykäläksi kutsuttu perintökaaren 7:3:3. Kyseisen pykälän mukaan ”Pesän varoihin on lisättävä perittävän antama ennakkoperintö sekä, jollei erityisiä vastasyitä ole, …. niin myös hänen jälkeläiselleen tai ottolapselleen taikka tämän jälkeläiselle tahi näiden puolisoille antamansa sellainen lahja, jolla on ilmeisesti tarkoitettu…
Yleisesti ottaen, jos vainaja on antanut rintaperilliselleen lahjan, tulkitaan sen olevan ennakkoperintöä. Jos kyse on tavanomaisesta lahjasta, joka on annettu yli 3 vuotta ennen kuolemaa, ei tällaista pääsääntöisesti katsota ennakkoperinnöksi, vaan tavalliseksi lahjaksi. Tavanomaisella lahjalla tarkoitetaan lahjaa, joka ei ole epäsuhdassa vainajan taloudellisiin oloihin. Jos vainaja on antanut lahjan, huomioidaan tämä sitten perinnönjaossa perintöosien suuruutta laskettaessa….