Avoerottelun eteneminen pesänjakajalla Yleistä Avoerottelun eteneminen ja käsittely pesänjakajalla riippuu pitkälti seuraavista: Onko kyse avoerottelusta, osituksesta/erottelusta vai perinnönjaosta, Omaisuuden monimuotoisuus, Onko asianosaisilla omat lainopilliset avustajat. Jos avoliitto on kestänyt yli 5 vuotta, puolisoilla on yhteinen lapsi tai he ovat aiemmin olleet naimisissa, eronneet ja sitten palanneet yhteen, on kyse avoliittolain mukaisesta avoliitosta, jonka päättyessä erottelua…
Minulta kysytään jatkuvasti oikeudesta hyvitykseen avoliiton päättyessä. Saattaa ehkä kuulostaa oikeutetulta vaatia puolisolta hyvitystä siitä, että on remontoinut yhteistä kotia omilla varoillaan tai että on maksanut suuremman osuuden kotitalouskustannuksista kuin toinen puoliso. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Jotta hyvitysvaatimus menestyisi, tulee avoliittolain 8 §:ssä mainittujen edellytysten täyttyä: Avopuolisolla on oikeus hyvitykseen, jos hän on…
Vuonna 2011 voimaan tullut laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta on tuonut hieman parannusta avopuolisoiden välisiin varallisuussuhteisiin. Nykyään avopuolisolla on oikeus saada pesänjakaja määrätyksi avopuolisoiden erotilanteessa tapahtuvaan omaisuuden erotteluun ja harkinnanvarainen oikeus saada hyvitystä. Laki pätee sekä samaa sukupuolta oleviin, että eri sukupuolta oleviin avopareihin. Eniten riitoja erotilanteissa syntyy omistussuhteista. Avopuolisoiden välillä ei ole edelleenkään avio-oikeutta vastaavaa…