
Vaikka ajatukset ovat näin ennen mahdollisia kesähäitä pääosin varsinaisissa hääjärjestelyissä, olisi nyt, ennen häitä, kuitenkin juuri se paras aika selvittää yhteisten taloudellisten asioiden hoito jatkossa. Näin saadaan pelisäännöt sovittua etukäteen ja tarvittaessa myös tarpeelliset asiakirjat laadittua.
Avioliiton tarkoituksena on yhdistää kaksi ihmistä. Tämä tarkoittaa yhteisiä tavoitteita ja yhteen hiileen puhaltamista. Kahdesta tulee yksi. Samalla on kuitenkin tärkeää säilyttää oma itsenäisyys. Tämä kuitenkin onnistuu vain sillä, että molemmat luottavat avioliittoon ja luottavat toisiinsa. Molemmat ovat avoimia. Ja vaikkei ihan kaikkea tarvitse aina kertoakaan toiselle, ovat raha-asiat usein kuitenkin niin arka aihe, että jos avoimuutta niiden osalta ei ole ja pelisäännöistä niiden osalta ei saada keskusteltua ja sovittua, niin ongelmat heijastuvat varmuudella myös muihin asioihin parisuhteessa.
Ensisijaisen tärkeää olisi selvittää miten raha-asiat hoidetaan jatkossa. Osallistuvatko molemmat tasaosuuksin yhteisiin laskuihin vai maksaako toinen parempituloisena tai muuten varakkaampana enemmän? Avataanko yhteinen taloustili, jolta laskut hoidetaan vai pitävätkö molemmat omat tilinsä ja hoitavat laskuja vuorotellen? Miten laskut hoidetaan ja kuka niistä vastaa, jos toinen jää lasten kanssa kotiin? Miten kotitöiden osuus huomioidaan?
Lähes yhtä tärkeää olisi yhteisestä budjetista sopiminen. Selvitetään molempien tulot ja menot, mihin säästetään, mistä tingitään ja mistä ei, mitkä hoidetaan yhdessä ja mitkä yksin.
Jos tarkoituksena on elää avioliitossa ja yhteistaloudessa, on taloudellisten asioiden hoitaminen ja niistä yhdessä päättäminen vahva tukipilari avioliitolle. Kun yhteiset asiat ovat etusijalla ja niiden hoito kunnossa, on helpompi luottaa toiseen ja keskustella avoimesti myös muista parisuhteeseen liityvistä asioista.
Tämän lisäksi ja mahdollisten tulevien ongelmien välttämiseksi tulisi vielä hoitaa tarvittavat asiakirjat kuntoon hyvissä ajoin. Osituksen esisopimus (sopimus avioeron varalle) on erinomainen tapa sopia pelisäännöistä mahdollisen avioeron sattuessa, miten omaisuus jaetaan, kuka saa mitäkin tai kuka maksaa mitäkin. Vielä tärkeämpi on ymmärrettävästi avioehtosopimus, jolla sovitaan mihin omaisuuteen toisella puolisolla on avio-oikeus ja mihin ei. Molemmat asiakirjat ovat sellaisia, joita suosittelen kaikille avioliittoa suunnitteleville tai avioliitossa jo oleville. Kun tarvittavat pelisäännöt on etukäteen sovittu, vältytään mahdollisessa riitatilanteessa turhalta riitelyltä ja juristien kuluilta. Avioerossa kun sitä ei välttämättä tunnista edes omaa luonnettaan ja itseään! Etenkin silloin, jos on loukattu osapuoli… Jos pelisäännöt ovat selvät ja asiakirjat kunnossa, on tulevissa avioliiton haasteissa kuitenkin yksi merkittävä asia vähemmän murehdittavaa ja riideltävää.
Tilaa avioehtosopimus
Lue lisää palveluista
Avioeropaketti
Parisuhteeseen liittyviä blogikirjoituksia
7 päivän haaste:
Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen (sisältää ilmaisen mallipohjan mm. avioehtosopimuksesta)