Perunkirjoituksen uskotut miehet

Kuka voi toimia?

Perintökaari ei vaadi mitään tiettyjä vaatimuksia perunkirjoitusten uskotuilta miehiltä, mutta näiden tulee silti olla täysivaltaisia ja oikeustoimikelpoisia. Tarkoituksenmukaisinta on, että uskotut miehet kykenisivät toimimaan riittävän objektiivisesti ja asiantuntevasti. Mutta kuten sanottu, laki ei ammattitaidosta tai muista edellytyksistä määrää mitään.

Tämä tarkoittaa myös sitä, että jopa pesän osakas ja tämän puoliso voi toimia uskottuna miehenä ja näin usein kuulee tapahtuneenkin. Muiden osakkaiden kannalta tässä on kuitenkin ymmärrettävät riskinsä mahdollisen puolueellisuuden osalta.

Uskottujen miesten tehtävä

Yleisesti ottaen perunkirjoituksen uskottujen miesten tehtävänä on määrätä perunkirjoituksen aika ja paikka, kutsua pesän osakkaat ja oikeudenomistajat tilaisuuteen, tilata perunkirjoitusta varten tarvittavat asiakirjat ja arvioida pesän varat. Usein kuitenkin pesän ilmoittaja hoitaa nämä ja arvostaa jopa omaisuuden joko säästääkseen perunkirjoituskustannuksissa tai voidakseen itse hoitaa kuolinpesän käytännön asioita.

Uskottujen miesten tulee kuitenkin varmistaa, että pesän ilmoittajan ilmoittamat ja omaisuusluettelon pohjana olevat tiedot ja arvot ovat oikeat. Tämä ei silti tarkoita sen tarkempaa varojen ja velkojen selvitysvelvollisuutta. Riittää, että kaikki uskottujen miesten tiedossa olevat ja tietoon tulleet seikat on huomioitu ja pesän varat arvioitu pesän uskottujen miesten parhaan ymmärryksen mukaan. Tämän vahvistamiseksi tulee perukirjaan ottaa uskottujen miesten todistus siitä, että he ovat kaiken siihen oikein merkinneet ja pesän varat arvioineet parhaan ymmärryksensä mukaan. Molempien uskottujen miesten tulee myös olla itse läsnä perunkirjoitustilaisuudessa. He eivät siis voi hoitaa perunkirjoitusta siten, että varsinainen perunkirjoitus toimitetaan osakkaiden kesken ja uskotut miehet etu- tai jälkikäteen allekirjoittavat perukirjan.

Käytännössä kuitenkin uskotun miehen tehtävät hoitaa toinen uskotuista miehistä yksin ja toinen tulee vain paikan päälle perunkirjoitustilaisuuteen mukaan. Tässä ei ole perillisten, verottajan, velkojien eikä muiden oikeudenomistajien kannalta ongelmaa, mikäli tehtävät on asianmukaisesti hoidettu. Suurin ongelma kenties liittyykin siihen, kuka suostuu toimimaan ”allekirjoittajana”, jos tästä saattaa tulla jopa rikosoikeudellisia seuraamuksia, kun omaa vastuuta roolissa ei ole täysin ymmärretty.

Vastuu

Uskotut miehet toimivat luottamusasemassa ja tästä johtuen myös heihin kohdistuva vastuu on ankara ja siitä saattaa pahimmassa tapauksessa seurata jopa vankeusrangaistus mikäli on tieten tahtoen tai törkeää huolimattomuuttaan jättänyt ilmoittamatta jotain oleellista. Vastuu jatkuu myös perunkirjoituksen jälkeen aina perintöverotuksen toimittamiseen saakka. Jos uskottu mies siis saa tietoonsa perunkirjoituksen jälkeen jotain sellaista, jonka perusteella perukirjassa olevat tiedot ovat olleet puutteellisia tai virheellisiä, tulee asiasta ilmoittaa verottajalle.

Lue lisää

Mitä perintökaari sanoo perunkirjoituksesta?

KKO:2005:144

Blogikirjoituksia aiheeseen liittyen

Opaskirjat

Neuvontapalvelut

7 päivän haaste:

Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen (sisältää ilmaisen mallipohjan mm. testamentista)

Ilmainen tarkistuslista - kuolinpesän selvitys ja jako

Lisää oikealle tietosi ja lähetämme sinulle ilmaisen tarkistuslistan pesänselvitystä ja perinnönjakoa varten. Lisäksi saat muuta hyödyllistä tietoa avuksesi.

Lähettämällä yhteystietosi saat myös muuta hyödyllistä tietoa avuksesi. Voit poistua listalta koska tahansa. Powered by ConvertKit

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close