Onko ositus pakko tehdä?
Osituksen tarkoituksena on päättää puolisoiden välinen aviovarallisuusyhteys. Laskennallisessa osituksessa molempien puolisoiden avio-oikeuden alainen omaisuus lasketaan yhteen ja jaetaan puoliksi. Perusperiaatteena on, että laskennallisesti enemmän omistava puoliso maksaa tasinkoa vähemmän omistavalle. Jotta varmistetaan, että ositus on suoritettu ja lopullinen, tulee osituksesta laatia ositussopimus, eli osituskirja. Laki ei kuitenkaan tunne osituspakkoa, joten ositusta ei ole varsinaisesti pakko tehdä avioerossa. Mikäli avioliitto päättyy kuolemaan ja puolisoilla on avio-oikeus toistensa omaisuuteen, on ositus pakko tehdä ennen perinnönjakoa perintöosuuksien määrittämiseksi.
Tasingon vaatimisesta luopuminen
Laskennallisen osituksen jälkeen reaalisessa osituksessa sitten määritetään mistä omaisuudesta tasinko maksetaan. Koska laki ei tunne osituspakkoa voi tasinkoon oikeutettu puoliso luopua vaatimasta tasinkoa ilman, että tästä aiheutuisi lahjaverovelvollisuutta tasinkovelvolliselle.
Näin ollen, jos puolisot yhdessä haluavat syystä tai toisesta sopia, ettei tasinkoon oikeutetulle makseta tasinkoa, on heillä täysi oikeus siihen. Tämä ei siis edellytä osituksen sovitteluvaatimuksen esittämistä tai sellaisen menestymistä. Ositussopimus tulisi tällöin kuitenkin laatia ja mainita asiasta siinä.
Varovaisuutta on kuitenkin syytä noudattaa sanamuotojen kanssa, jottei tule ottaneensa tasinkoa ensin vastaan ja sitten lahjoittaneensa sen. Samoin kehoitetaan varovaisuuteen, mikäli tasinkoon oikeutettu puoliso on asetettu konkurssiin tai muuten maksuvaikeuksissa mahdollisten takaisinsaanti- tai muiden vaatimusten välttämiseksi.
Mikäli kyse on jäämistöosituksesta, on ositus kuitenkin aina toimitettava ennen perinnönjakoa, sillä vasta osituksen jälkeen voidaan määrittää mikä omaisuus on vainajan jäämistöä ja mikä siirtyy perintönä perillisille tai testamentilla testamentinsaajille. Avioero-osituksessa ei osituspakkoa siis kuitenkaan ole.
Ositussopimuksen merkitys
Miksi ositussopimus kannattaa laatia?
Jos koko omaisuus on yhteisesti omistettua ja eron jälkeen tällainen omaisuus joko myydään tai muuten jaetaan, saattaa ositussopimus tuntua turhalta asiakirjalta ja siten tarpeettomata kuluerältä.
Valitettavasti välillä tulee kuitenkin vastaan tilanteita, joissa ex-puoliso päättääkin vuosien jälkeen ettei ositusta olekaan tehty ja vaatii osuuttaan (tasinkoa) varakkaamman puolison omaisuudesta. Erityisesti kuolintapauksissa tätä joskus, tosin harvoin, tapahtuu. Vaikka menestyminen olisikin heikkoa, selkeyttää ositussopimuksen olemassaolo pitkälti mahdollisia tulevia riitoja ja epäselvyyksiä.
Tämä on erityisen harmillista silloin, kun omaisuus on ollut pääasiassa yhden puolison nimissä ja vähävaraisemman tasinko-osuus on hänelle jo aikanaan jossakin muodossa suoritettu. Jos tästä ei ole laadittu asiakirjaa, on tasinkovelvollisen hyvin vaikea osoittaa, että ositus on todellisuudessa toimitettu ja tasinko maksettu. Jos osituksen toisena osapuolena on kuolinpesä, on osakkaiden usein mahdotonta tällaista asiaa varmistaa, jollei vanhoista tilitapahtumista tai muista asiakirjoista löydy jotain osituksen toimittamista tukemaan.
Osittainen vai lopullinen ositus?
Jotta ositus on lopullinen, tulee ositussopimuksessa mainita kyseessä olevan lopullinen ositus. Mikäli omaisuutta jää jakamatta tai joltain osin sopimuksessa käsittelemättä, voi toinen puoliso vielä esittää ositusvaateen ja hakea pesänjakajaa. Jotta ositus on lopullinen, tulee siis muun omaisuuden jaon olla jo nimellisesti suoritettuna tai sovittuna ennen ositussopimuksen alekirjoittamista. Jos jotakin omaisuutta jätetään jaettavaksi myöhemmin, on ositus silloin todellisuudessa osittainen.
Osituksen perusajatuksena siis on, että varallisuussuhteen päättämisen (lopullinen ositus) lisäksi myös yhteisesti omistettu omaisuus jaetaan. Käytännössä tämä ei aina ole mahdollista ja jonkun omaisuuserän osalta syystä tai toisesta säilytetään yhteisomistus. Tällöinkin tulee tällainen omaisuus huomioida ositussopimuksessa, jotta yhteiseen omistukseen jätetty omaisuuskin on todellisuudessa kuitenkin huomioitu osituksessa ja siten ositettu.
Yhteisomistuksen riskit
Ositussopimuksen laatiminen on ensisijaisen tärkeätä silloin, kun tarkoituksena on ollut, että ositus on yhteisomistuksesta huolimatta todellisuudessa toimitettu. Muutoin saatetaan yhteisomistukseen jätettyä omaisuutta tulkita osoituksena siitä, että ositusta on siirretty tarkoituksellisesti myöhempään ajankohtaan, esimerkiksi siihen kun lapset muuttavat pois kotoa, ja että ositus on siten suorittamatta.
Kannattaa myös aina huomioida, että toimiva yhteisomistus edellyttää myös toimivaa keskusteluyhteyttä ja/tai kirjallista hallinnanjako- tai muuta sopimusta ja jos näitä ei ole, on suositeltavaa vakavissaan harkita muita vaihtoehtoja yhteisomistukselle.
Passiivisuus
Oikeus vaatia ositusta ei ole kuitenkaan loputtomiin voimassa. Mikäli yllättäen ex-puoliso alkaa vaatia ositusta vuosikymmeniä avioeron jälkeen, ei tällainen ositusvaade todennäköisesti tulisi menestymään, vaan puolison voitaisiin katsoa todellisuudessa joko menettäneen oikeutensa passiivisuutensa johdosta tai sitten passiivisuuden voidaan katsoa olevan osoituksena siitä, että asioista on vuosikymmeniä sitten sovittu suullisesti ja ositus todellisuudessa suoritettu.
Oli tilanteesi sitten mikä tahansa yllä olevista tai joku muu, on ositussopimus syytä aina laatia. Vain siten voit minimoida myöhemmät vaatimukset ja hankaluudet. Kannattaa myös hyvissä ajoin ennen avioeron vireille laittamista harkita avioehtosopimuksen laatimista, jolloin ositusta ei ole tarpeen toimittaa, vaan tällöin omaisuus erotellaan ja yhteinen omaisuus jaetaan.
Lue lisää
Aiheeseen liittyviä blogi-kirjoituksia
Avioeropaketti
Pesänjakajahakemus avioero-ositusta varten
