Omaisuudenhoitaja alaikäiselle testamentilla

Lapsen edunvalvonnasta ja omaisuuden hoidosta vastaavat ensisijaisesti lapsen huoltajat, joita ovat useimmiten tämän omat vanhemmat.

Edunvalvojan sijaisen määrääminen

Silloin kun lapsen vanhemmat ovat eronneet, on suosittua määrätä alaikäiselle testamentilla tulevalle omaisuudelle joku muu hoitaja, kuin lakimääräinen edunvalvoja. Tällöin puhutaan testamentilla tai perintönä tulevan omaisuuden hoitajasta ja kyse on siis todellisuudessa edunvalvojan sijaisen määräämisestä.

Yleensä määräys omaisuuden hoitajaksi määrättävästä henkilöstä halutaan lähinnä, kun on epäilystä alaikäisen vanhemman tai vanhempien taloudenhoitokyvystä tai luotettavuudesta, tai kun halutaan varmistua, että saajalla on tarpeeksi omaa harkintaa rahankäytön suhteen. Määräys ei kuitenkaan automaattisesti syrjäytä lakimääräisiä edunvalvojia, joten määräyksen syy on syytä perustella.

Lapsen toinen vanhempi on aina etusijalla huoltajaksi, myös silloin kun huoltajasta on määrätty testamentissa. Asia sitten ratkaistaan lopullisesti tuomioistuimessa.

Valitettavasti usein kyse omaisuuden hoitajan määräämisessä on enemmänkin toisen vanhemman kiusaamisesta ja harvemmin kyse on todella lapsen parhaasta edusta. Mikäli tarkoituksena on ex-puolison pääsyn estäminen lapsen omaisuuteen, on parempi keino määrätä testamentissa testamentin toimeenpanijasta, joka vastaa lapselle tulevan omaisuuden hoitamisesta tämän täysi-ikäisyyteen saakka.

Edunvalvojan sijaisen määrääminen testamentilla saattaa tosin olla hyödyllinen ja tarpeen silloin, kun oma vanhempi ei voi edustaa lasta perinnönjaossa eturistiriidan vuoksi. Näin toivotun henkilön määrääminen tehtävään on todennäköisempää ja määräyksen vahvistaminen nopeampaa.

Määräys omaisuuden hoidosta

Holhoustoimilain mukaan testamentissa annettua määräystä omaisuuden hoitamisesta on kuitenkin noudatettava, kunhan ehdot eivät muutoin ole ristiriidassa lapsen edun toteutumisen tai lain kanssa. Testamentilla onkin usein parempi tarkentaa sitä, miten testamentilla tulevaa omaisuutta tulee hoitaa, esimerkiksi että se tulee tallettaa määräaikaiselle tuottotilille siihen saakka, kunnes saaja saavuttaa täysi-ikäisyyden, eikä keskittyä liikaa siihen kuka omaisuutta hoitaa.

Molemmat vanhemmat kuolevat

Alaikäiselle voi määrätä huoltajan, jos molemmat puolisot kuolevat esimerkiksi samassa onnettomuudessa. Tällainen määräys ei jälleen sellaisenaan sido viranomaisia, mutta huomioidaan huoltajasta ratkaistaessa. Testamentin tekijän toivetta pyritään siis noudattamaan, sillä se kuvastaa hänen omaa näkemystään siitä, mikä on lapsen edun mukaista.

Lue lisää

7 päivän haaste:

Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen (sisältää ilmaisen mallipohjan mm. testamentista)

Tarkempaa tietoa löydät alla olevien linkkien kautta

Testamenttipaketti
OMA testamentti -kirja
Blogikirjoituksia aiheesta

Neuvontapalvelut

Holhoustoimilaki
Edunvalvojan toiminnan valvonta

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close