Kuka vastaa oikeudenkäyntikuluista elatusasiassa?

Pääsääntönä oikeudenkäynneissä on, että häviäjä maksaa vastapuolelle aiheutuneet oikeudenkäyntikulut. 

Toisaalta laki sanoo, että asiassa, jossa sovinto ei ole sallittu, vastaavat osapuolet omista oikeudenkäyntikuluistaan. Vaikka elatusasia on asia, joka voidaan myös sopia vanhempien välisellä sopimuksella, katsotaan tuomioistuimen ratkaistavaksi jätetyn elatusasian olevan asia, jossa sovinto ei ole sallittu. Tämä tarkoittaa enemmänkin tilanteita, että asianosaiset eivät vielä istunnossakaan pääse sopimukseen, jolloin tuomioistuimen on ratkaistava asia. Tästä huolimatta sovinto elatusasiassa on toki siis mahdollinen vielä istunnossakin, mutta tässä tapauksessa asianosaiset jäävät pääsääntöisesti vastaamaan omista kuluistaan.

Poikkeus elatusasioissa

Koska elatusasiassa lapsi on aina toinen asianosainen, on oikeuskäytännössä katsottu, ettei lasta, muutoin kuin aivan poikkeustapauksissa, voida velvoittaa vastaamaan vastapuolen kuluista, mikäli hän häviäisi jutun. Sama koskee lapsen edustajana toimivaa huoltajaa. Poikkeuksen tähän poikkeukseen muodostavat lähinnä hyvin räikeät tilanteet, joissa on tahallisesti tai huolimattomuuttaan aiheutettu toiselle asianosaiselle oikeudenkäyntikuluja esimerkiksi aloittamalla tarpeeton oikeudenkäynti. Silti lapsen tai huoltajan korvauskynnyksen ylittyminen on hyvin harvinaista.

Toisaalta, jos elatusvelvollinen häviää tuomioistuimen ratkaistavaksi jääneen oikeudenkäynnin, on oikeuskäytännössä katsottu, että hän joutuu korvaamaan vastapuolen oikeudenkäyntikulut.

Eli tiivistetysti: Elatusvelvollinen on asian hävitessään velvollinen korvaamaan lapsen oikeudenkäyntikulut, mutta lapsi ei asian hävitessään käytännössä koskaan joudu kuluvastuuseen.

Oikeudenkäyntikulukorvausvaatimus kannattaa aina esittää ja perustella miksi vastapuoli tulisi velvoittaa korvaamaan nuo kulut. Tämä siitäkin huolimatta, että itse elatusvelvollisena esittäisit kulukorvausvaatimuksen. Kunhan perustelet vaatimuksesi hyvin.

Lue lisää:

Lapsiasioihin liittyviä blogikirjoituksia

Neuvontapalvelut

7 päivän haaste:

Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen

 

 

 

 

 

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close