Miten tehdään testamentti?

Alla on kerrottu lyhyesti testamentin tekemiseen liittyvistä oleellisimmista asioista. Sisältöön liittyviä artikkeleita löydät täältä.

Kuka voi tehdä testamentin?

Testamentin voi tehdä kuka tahansa 18 vuotta täyttänyt ja oikeustoimikelpoinen henkilö, joka kykenee ymmärtämään tekemänsä oikeustoimen merkityksen ja omaa riittävän kyvyn itsenäiseen tahdonmuodostukseen. Myös 15 vuotta täyttänyt voi tehdä testamentin siitä omaisuudesta, jonka hän on itse ansainnut.

Testamentin voi tehdä joko yksi tai useampi henkilö. Kun useampi henkilö tekee yhteisen testamentin, on kyse keskinäisestä testamentista. Ensisaajana on tällöin jälkeen jäävä.

Mistä omaisuudesta testamentilla voi määrätä?

Testamentin voi tehdä vain omistamastaan omaisuudesta tai osuudestaan yhteisomistuksessa olevaan omaisuuteen. Jos testamentilla määrätään sellaisesta omaisuudesta tai osuudesta, joka kuuluu joko lain, avio-oikeuden tai testamentin nojalla toiselle saajalle, on testamentti siltä osin tehoton.

Kuka voi olla testamentinsaajana?

Testamentinsaajana voi olla testamenttaajan kuolinhetkellä elossa oleva henkilö tai henkilö, joka on siitetty ennen kuolinhetkeä ja joka sittemmin syntyy elävänä. Testamentinsaajana voi olla myös vastaisuudessa syntyvä henkilö kuten lapsenlapsi. Myös oikeushenkilö voi olla testamentinsaajana. Oikeushenkilöitä ovat mm. yritykset, säätiöt ja yhdistykset.

Testamentin muotovaatimukset

Testamentilla on ankarat muotovaatimukset, joita tulee noudattaa. Jos joku näistä vaatimuksista jää täyttymättä, on testamentissa pätevyyteen vaikuttava muotovirhe. Mikäli kaikki perilliset kuitenkin hyväksyvät muotovirheisen testamentin, saa testamentti lainvoiman muotovirheestä huolimatta.

Jos testamenttia ei hyväksytä, tulee muotovirheistä testamenttia moittia oikeusteitse kuuden kuukauden sisällä siitä, kun on saanut testamentin tiedoksi. Jos moitekannetta ei nosteta kuuden kuukauden sisällä, saa testamentti lainvoiman, vaikka itse testamentin hyväksymisiä ei olisi saatu.

1. Kirjallisuusvaatimus
Testamentti voi olla käsin tai koneella kirjoitettu. Suullinen hätätilatestamentti on voimassa vain poikkeustilanteissa.

2. Testamentin tekijän allekirjoitus
Testamentin tekijän tulee allekirjoittaa testamentti omakätisesti.

3. Todistajat
Todistajina tulee olla kaksi esteetöntä, 15 vuotta täyttänyttä ja oikeustoimikelpoista henkilöä, jotka ovat yhtä aikaa läsnä todistamassa.

Esimerkkejä yleisimmistä jakovaihtoehdoista

1. Kaikki yhdelle henkilölle
– Koko omaisuus leskelle tai muulle saajalle.
– Koko omaisuus hyväntekeväisyyteen.

2. Kaikille lakimääräisille perillisille tasaosuuksin tai määräosuuksin
– Rintaperillisille tasaosuuksin.
– ⅓ yhdelle rintaperilliselle, ⅔ toiselle rintaperilliselle.

3. Ensin yhdelle saajalle ja tämän kuoltua jollekin toiselle saajalle
– Ensin leskelle ja lesken kuoltua rintaperillisille tai muille lakimääräisille perillisille.
– Ensin yhdelle sisarelle ja tämän kuoltua hyväntekeväisyyteen.

4. Tietty omaisuus tai oikeus tietylle saajalle
– Kesämökki leskelle.
– Hallintaoikeus koko omaisuuteen leskelle.

5. Yhdistelmä yllä olevia
– Hallintaoikeus koko omaisuuteen leskelle, omistus kesämökkiin siskolle, omistusoikeus kaikkeen muuhun omaisuuteen lapsille.

7 päivän haaste:

Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen (sisältää ilmaisen mallipohjan mm. testamentista)

Tarkempaa tietoa löydät alla olevien linkkien kautta

Testamenttipaketti
OMA testamentti -kirja
Blogikirjoituksia aiheesta

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close