Miksi tehdä avioehtosopimus?

Vuonna 2020 Suomessa solmittiin avioliittoja 22 082 kappaletta. Avioeroon päättyi samana vuonna 13 478 liittoa.

Avioliittoa solmittaessa usko yhteiseen elämään ja liittoon on vahva ja ajatuskin erosta on hyvin kaukainen, jopa mahdoton – tai ainakin se halutaan visusti unohtaa. Tahtotila on hyvä, mutta valitettavasti se ei aina toteudu.

Moni pariskunta tekee nykyään avioehtosopimuksen avioeron varalle (vuonna 2019 yli 8 400 rekisteröintiä), mutta on myös pareja, jotka eivät sitä tee. Taustalla on ehkä vaikeus ottaa rahaan ja omaisuuteen liittyvät asiat ylipäänsä puheeksi, ettei toiselle muodostuisi mielikuvaa ahneesta kumppanista tai vielä pahempaa- ettei toinen ryhtyisi ajattelemaan, että asian esille nostava kumppani suunnittelisi jo avioeroa. Mutta kuinka vahvalla pohjalla liitto on, jollei raha-asioista voida puhua?

Meillä suurimmalla osalla on olemassa erilaisia vakuutuksia turvaamaan meille tärkeitä asioita: on kotivakuutusta, auto-, tapaturma, matka- yms. vakuutuksia. Omat lapset ja lemmikit on myös voitu turvata kattavimmilla vakuutuksilla. Miksi sitten oman omaisuuden ”vakuuttaminen” avioeron varalta on vaikeampi asia ja sitä pidetään kylmänä laskelmointina?

Miksi tehdä avioehtosopimus?

Avioliiton solmiminen on asia, joka täytyy ottaa vakavasti – sen myötä puolisoille tulee paitsi oikeuksia, myös velvollisuuksia. Ilman avio-oikeuden poissulkevaa avioehtosopimusta, testamenttia tai lahjakirjaa puolisolla on avioerotapauksessa avio-oikeus toisen puolison koko omaisuuteen: tällöin molempien nimissä oleva avio-oikeuden alainen omaisuus, josta vähennetään molempien velat, jaetaan puoliksi ja enemmän omistava puoliso joutuu maksamaan vähemmän omistavalle tasinkoa. Puolisoilla on avioliiton aikana myös toisen puolison elatusvelvollisuus. Avioliitto ei siis ole mikä tahansa seurustelusuhde, vaan sillä on myös taloudellisia vaikutuksia ja velvoitteita.

Avioehtosopimus ei lietso avioeroon – kuten otettu vakuutus, myös avioehtosopimuksen käyttö laukeaa vasta avioerotilanteessa. Mikäli avioliitto jatkuu, ei avioehtosopimus välttämättä puolison elinaikana konkretisoidu. Itse miellän avioehtosopimuksen jopa romanttiseksi eleeksi: se on selvä merkki siitä, että puoliso menee naimisiin rakkaudesta eikä rahasta.

Avioehtosopimus kannattaa tehdä heti avioliiton alussa. Myöhemmin, kun omaisuutta on ehkä jo kertynyt ja puolisoilla saattaa olla jo perintöäkin, on aiheellista katsoa, onko avioehtosopimuksen päivittämiselle tarvetta. Esimerkiksi vanhempien omistama kesämökki todennäköisesti halutaan pitää suvun omistuksessa, jolloin toisen puolison avio-oikeus tulisi poissulkea joko vanhempien testamentilla tai lahjakirjalla tai sitten puolisoiden avioehtosopimuksella, sillä muutoin mökki on avio-oikeuden alaista omaisuutta.

Vakuutuksia päivitetään säännöllisesti ja saman ansaitsee myös avioehtosopimus. Samassa yhteydessä on järkevää pohtia myös muiden aviovarallisuuteen vaikuttavien asiakirjojen, kuten testamentin, lahjakirjan, edunvalvontavaltakirjan tai hoitotahtotestamentin laatimista tai päivittämistä. Erityisesti iän karttuessa edunvalvontavaltakirja ja hoitotahtotestamentti auttavat erityisesti läheisiä järjestämään asioita niin kuin eläessä ja terveenä on toivottu.

Avioerot saattavat olla hyvinkin riitaisia. Oikein tehdyllä avioehtosopimuksella minimoidaan riitoja. Avioehtosopimus kannattaa aina laadituttaa asiantuntijalla, jolloin sen sisältö vastaa varmasti sinun ja puolisosi tahtotilaa.

Avioehtopäivä

Järjestimme viime viikolla suositun avioehtopäivän, joka täyttyi varauksista heti. Tämä osoittaa jälleen, kuinka tärkeänä asiana avioehtosopimus koetaan. Muistathan, että meillä voit matalalla kynnyksellä selvittää, millainen avioehtosopimus sopii teille, onko mahdollista nykyistä sopimustanne tarpeen muuttaa ja miten avioehtosopimus vaikuttaa myös testamenttausvapauteen ja perintöverotukseen.

Aiheeseen liittyviä blogikirjoituksia:

Hoitotestamentin ja edunvalvontavaltakirjan ero
Miten tehdään testamentti?
Lahjakirjan ehdot

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close