Mikä on lapsen edun mukaista käyttäytymistä ja mikä ei?

Jokainen meistä haluaa varmasti olla hyvä vanhempi ja muodostaa sellaisen suhteen lapseensa, joka kestää vahvana ja läheisenä eronkin jälkeen. Valitettavasti kuitenkin oma eroon liittyvä tuskamme ja käsittelemättömät asiat tulevat pintaan selkeämmin kuin se taustalla oleva hyvä tahto ja tarkoitus.

Usein omissa lapsiasioihin liittyvissä jutuissani jompi kumpi vanhemmista tuntuu olevan väärässä käsityksessä siitä, mikä on lapselle parasta ja mikä ei. Päätin kerätä alle luettelomuodossa asioita, jotka ovat varmasti monelle niitä lukevalle on itsestään selviä, mutta käytännössä omaa tapausta ja omaa käyttäytymistä ei osata katsoa riittävältä etäisyydeltä tunnistaakseen ne lapselle vahingolliset käyttäytymismallit juuri itsessään.

Erovanhemmuus edellyttää aina väistämättä joustavuutta eikä turha omiin oikeuksiin tuijottaminen, vaatimusten esittäminen ja toisen arvostelu auta lasta miltään osin. Eikä kyllä itseäänkään. Alla olevassa luettelossa on siis sellaisia tekijöitä, joita ei todellakaan ole mihinkään lakiin kirjattu, mutta joita tasapainoisten erolasten tapauksissa on ”noudatettu”.

Lapsen edun mukaista käyttäytymistä

  • Molemmat vanhemmat sallivat ja edesauttavat lapsen yhteydenpitoa toiseen vanhempaan.
  • Molemmat kannustavat lapsen suhdetta toiseen vanhempaan eikä kumpikaan puhu toisesta vanhemmasta lapsen kuullen tai lapsen kuuloetäisyydellä mitään arvostelevaa tai negatiivista.
  • Mikäli tapaamiset ovat muita kuin vuoroasumisen kaltaisia, ei lähivanhempi ole tarpeettomasti yhteydessä lapseen näiden tapaamisten aikana, vaan tapaavalle vanhemmalle ja lapselle annetaan rauha nauttia toisistaan.
  • Tapaamisten vaihtotilanteissa vanhemmat käyttäytyvät asiallisesti ja riitelemättä.
  • Lasten sallitaan pitää yhteyttä molempien vanhempien sukulaisiin riippumatta siitä kumman luona lapsi kulloinkin on.
  • Tapaamiset pyritään pitämään muutoin sovittuina aikoina.
  • Molemmat vanhemmat kuitenkin joustavat tapaamisjärjestelyissä puolin toisin, jotta lapsi voi osallistua lapselle itselleen tärkeisiin tapahtumiin.
  • Mikäli tapaamiset syystä tai toisesta siirtyvät neuvotellaan näistä ja ilmoitetaan niistä aina toiselle vanhemmalla ja lapselle hyvissä ajoin.
  • Tapaamisten vaihdot tapahtuvat aina sovittuina aikoina. 5 minuutinkin odotus on lapselle pitkä aika.
  • Molemmat vanhemmat ovat tietoisia lapsen terveyteen, koulunkäyntiin/tarhaan ja arkeen liittyvistä asioista.
  • Molemmat vanhemmat ovat aidosti kiinnostuneita lapsen arjesta.
  • Vanhemmat noudattavat pääpiirteittäin samanlaisia sääntöjä ruokailun, nukkumaanmenon ja muiden rutiinien suhteen, mutta osaavat myös käyttää maalaisjärkeään asiassa.

Lapsen edun mukaista käyttäytymistä EI ole

  • Vanhempi vaatii lasta päättämään kumman luona haluaa olla tai viettää aikaa.
  • Kyseenalaistaa tai väheksyy lapsen ja toisen vanhemman yhteisiä tekemisiä tai menoja.
  • Lupausten pettäminen.
  • Olla mukana lapsen elämässä silloin, kun se omaan aikatauluun tai elämään sopii.
  • Erimielisyyksien käsittely lapsen kuullen.
  • Lapsen käyttäminen viestin viejänä vanhempien välillä / vakoilijana / sovittelijana.
  • Elatusmaksujen tai niiden maksamattomuuden käyttäminen kiristyskeinona.
  • Toisen vanhemman vanhemmuuden vähättely.

Molempia listoja voisi jatkaa loputtomiin, mutta nämä ovat joitakin niistä asioista, joita omissa jutuissa tulee paljon eteen. Usein taustalla voi olla sekin, ettei vain itse tiedosta omaa käyttäytymistään tai ettei vain ymmärrä mikä on oikein ja mikä väärin lapsen kannalta. Mutta valitettavasti hyvin monessa asiassa lapsi päätyy vanhempien väliseksi pelinappulaksi. Jos lapsi alkaa sitten oireilla, syytetään toista vanhempaa välittömästi kaiken aiheuttajaksi, vaikka lapsen oireilu kenties johtuu juuri tämän ”syyttäjän” omasta käytöksestä tai yksinkertaisesti vain siitä, että lapsi ei kestä sitä, että joutuu todistamaan vanhempiensa riitelyä.

Lue lisää

Kumpi vanhempi soveltuu paremmin lähivanhemmaksi?
Toteutuvatko lapsesi tapaamiset sovitunlaisina?
Palvelut

Blogikirjoituksia lapsiasioista

7 päivän haaste:

Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close