Lahja vai ennakkoperintö?

Yleisesti ottaen, jos vainaja on antanut rintaperilliselleen lahjan, tulkitaan sen olevan ennakkoperintöä. Jos kyse on tavanomaisesta lahjasta, joka on annettu yli 3 vuotta ennen kuolemaa, ei tällaista pääsääntöisesti katsota ennakkoperinnöksi, vaan tavalliseksi lahjaksi. Tavanomaisella lahjalla tarkoitetaan lahjaa, joka ei ole epäsuhdassa vainajan taloudellisiin oloihin.

Jos vainaja on antanut lahjan, huomioidaan tämä sitten perinnönjaossa perintöosien suuruutta laskettaessa.

Sillä, onko tässä kyseessä lahja vai ennakkoperintö, on siis merkitystä niin perillisille (perintö-/lakiosan suuruus), kuin leskelle (avio-osan suuruus) ja jopa verottajalle (perintöverojen suuruus). Ennakkoperinnön saajan kannalta tämä tarkoittaa sitä, että perillinen on jo saanut osan perinnöstä ennakkona. Tämä saatu ennakko tulee siis perinnönjaossa vähentää ennakonsaajan osuudesta, jollei voida osoittaa, että kyse nimenomaan ei ole ollut ennakkoperinnöstä.

Ennakkoperinnön arvo lisätään vainajan jäämistöön, josta sitten lasketaan kunkin perillisen perintö- tai lakiosan suuruus. Pyrkimyksenä on palauttaa tilanne samaksi kuin se olisi, jos lahjaa ei olisi annettu. Suurimmat perinnönjaoissa riitaa aiheuttavat tilanteet muodostuvatkin juuri vainajan elinaikanaan tekemistä oletetuista tai todellisista lahjoituksista. Muiden perillisten intressissä on tasapuolinen kohtelu. Jos vainaja on elinaikanaan antanut lahjoja, eritoten jos tarkoituksena on ollut suosia tiettyä perillistä, on soppa valmis.

Se, onko jokin lahjoitus lahja vai ennakkoperintöä arvioidaan ensisijaisesti seuraavilla kriteereillä:

1) lahjanantajana tulee olla joko vainaja tai tämän puoliso:

Itsestään selvää on, että lahjanantajana tulee olla vainaja. Myös lesken antamat lahjat tulee kuitenkin huomioida ositusta varten, mikäli ne on tehty tämän avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta. Tästä syystä perukirjaan tulee merkitä myös kaikki lesken antamat ennakkoperinnöt.

2) lahjoituksen tulee olla ainakin osin vastikkeeton:

Kyseeseen saattavat tulla tavanomaista suuremmat lahjoitukset (ei elättämiseen, kasvattamiseen tai kouluttamiseen liittyvät lahjat, eivätkä vainajan varallisuuteen nähden pienimuotoiset/tavanomaiset lahjoitukset), velan anteeksianto, ilmaisen käyttöoikeuden antaminen, tms. Velan anteeksiannon osalta lahjanantajan nimenomaisen tarkoituksen tulee olla, ettei perillisen tarvitse maksaa velkaansa takaisin, ei se, ettei lainaa vain ole kuolinhetkellä ehdittu maksaa takaisin. Jos on myyty omaisuutta käypään arvoon, ei tällainen omaisuus voi olla ennakkoperintöä eikä lahjaa. Kyse on tällöin ennakkoperinnöstä vain, jos kyseessä on lahjaluontoinen kauppa, (omaisuus on myyty alle 75% kohteen käyvästä arvosta) ja tällöinkin ennakkoperinnöksi huomioidaan vain vastikkeeton osuus.

3) lahjansaajana tulee olla perillinen:

Rintaperilliselle annetun lahjoituksen oletetaan aina olevan ennakkoperintöä, jollei muuta ole määrätty tai voida olosuhteista päätellä. Kyse on siis perillisasemassa (lähin perillinen) olevasta henkilöstä. Jos lahja on annettu lapsenlapselle, mutta oma lapsi on kuolinhetkellä joko kuollut tai luopunut perinnöstä, on lapsenlapsen saama lahja ennakkoperintöä.

4) lahjanantajan tarkoitus:

Vaikka lahjoitus täyttäisi edellä mainitut kriteerit on lahjanantajan tarkoitus saattanut olla, ettei lahjoitusta tule huomioida ennakkoperintönä. Jos tästä ei testamentilla tai lahjakirjalla nimenomaisesti ole määrätty, voidaan muista olosuhteista päätellä lahjanantajan tarkoitus. Lahjanantaja voi siis myös esim. myöhemmin tekemällään testamentilla määrätä jonkin lahjoituksen luonteesta, eli onko kyse ollut lahjasta vai ennakkoperinnöstä. Varminta on aina kirjallisesti ilmaista nimenomainen tarkoitus.

Jos lahja ei muuten olisi ennakkoperintöä, mutta se on annettu  3 vuoden sisällä ennen kuolemaa, tulee se silti huomioida perinnönjaossa.

Ennakkoperintöasiat ovat aina kovin monimutkaisia, vaikka saattavatkin ensi silmäyksellä vaikuttaa yksiselitteisiltä. Sitä ne kuitenkin harvemmin todellisuudessa ovat. Jos olet tilanteessa, jossa haluat varmistaa oikeutesi perillisenä, kannattaa selvittää ensisijassa mitä asiakirjoja lahjoituksesta on laadittu. Nämä ovat aina lähtökohtana asian selvittelylle. Löytyykö lahjakirjasta mainintaa lahjan luonteesta? Koska lahjoitus on tehty? Mikä on lahjan kohteen lahjaverotuksessa vahvistettu arvo? (Tämä on se arvo, josta lahja ensisijaisesti perinnönjaossakin huomioidaan.)

Seuraavaksi kannattaa miettiä olosuhteet, joissa lahja on annettu. Onko olosuhteissa sellaista, joista voi päätellä lahjansaajan tarkoituksena olleen yhden perillisen suosiminen muiden kustannuksella, vai nimenomaan se, että kaikkia kohdellaan tasapuolisesti? Jos lahjanantaja on myöhemmin muutoin huomioinut tasapuolisesti myös muita perillisiä, saattaa se olla osoitus siitä, että tarkoituksena ei ole ollut suosia yhtä perillistä. Vaikka lahja olisi näin ollen määrätty lahjaksi, saattaa ennakonsaaja saada väitteen suosimistarkoituksesta tällä perusteella kumottua. Mikäli tässä vaiheessa on vielä epävarmuutta lahjan luonteesta tai sen osoittamisesta ennakkoperinnöksi, kannattaa harkita lainopillisen avustajan apua. Jos lahjanantaja on nimenomaan määrännyt, ettei lahja ole saajansa ennakkoperintöä, mutta olosuhteista voi päätellä muuta, saattaa kyseessä kuitenkin olla suosiolahja tai testamenttiin rinnastuva lahja.

Erityisen tärkeää on huomioida, että pesänjakaja ei automaattisesti huomioi ennakkoperintöjä jaossa, vaan niihin tulee nimenomaisesti kunkin perillisen erikseen vedota! Jos joku perillisistä ei vetoa ennakkoperintöön, ei tällaisen perillisen perintöosuudessa myöskään ennakkoperinnön arvoa huomioida. Riittää, että ennakkoperintöön vetoava osoittaa, että lahjansaaja on saanut lahjan. Tällöin itse lahjansaajan täytyy pystyä osoittamaan, että vainaja on poistanut kyseisestä lahjasta ennakkoperintöolettaman. Käytännössä tämä menestyy vain mikäli lahjansaaja pystyy osoittamaan ennakkoperintöolettaman poistamisen itse lahjakirjasta tai myöhemmin laaditusta testamentista, jossa vainaja on määrännyt asiasta.