
Tuusulan Hyrylässä sijaitseva Asianajotoimisto Svahn Oy on Keski-Uusimaalla poikkeuksellinen alansa toimija. Yritys tarjoaa lainopillisia ja asianajopalveluita asiakkailleen pääasiassa yhden naisen voimin koko Suomen alueelle ja ulkomaille. Toimisto aloitti vuonna 2011 nimellä Lakiasiaintoimisto Sanna Svahn Oy, jolloin yrittäjän, Sanna Svahnin, ydinajatuksena oli tuoda lainopilliset palvelut kaikkien saataville, maantieteellisestä sijainnista riippumatta, edullisesti ja nopeasti. Yrittäjä alkoi myös kirjoittaa blogia perhe- ja perintöoikeudellisista aiheista, tarjoten näin myös ilmaista tietoa kaikille kiinnostuneille. Kiinnostuneita alkoikin hyvin nopeasti kertyä ja yrityksen silloiset tilat kotona sijaitsevassa yksiössä osoittautuivat jo muutamassa kuukaudessa liian pieniksi. Yritys siirtyikin uusiin edustuksellisiin tiloihin Hyrylän Upseerikerholle vuoden 2012 joulukuussa odoteltuaan tilojen vapautumista ensin tuskallisen kauan. Selvää uusia tiloja etsittäessä oli, että Tuusulassa oli pysyttävä, sillä Svahnilla oli kotona kaksi alle kouluikäistä lasta eivätkä työmatkat Helsinkiin houkuttaneet. Lisäksi nimenomaan paikallisuus kiinnosti, eikä Tuusulassa lainopillisista palveluista ollut ainakaan ylitarjontaa. Toimistolla käyvä asiakaskunta on kuitenkin, erikoista kyllä, muodostunut pääosin ulkopaikkakuntalaisista. Verkkotoimeksiantojen ja blogin myötä yrityksen maine on kasvanut myös ulkomailla ja erityisesti suositusten kautta tulee yhä enemmän kansainvälisiä tai muutoin vaativia toimeksiantoja. Palvelua tarjotaan yhtä lailla suomen kuin englannin kielellä. Ennalta-arvaamattomasti kehittynyt kansainvälistyminen onkin ollut Svahnille positiivinen yllätys, sillä tämä on 1990-luvulla opiskeluaikoinaan asunut 6 vuotta Englannissa ja jonkin aikaa myös Ruotsissa. Tämän suorittama alkuperäinen oikeustieteen tutkinto onkin juuri Englannissa suoritettu.
Vuonna 2014 yritys vaihtoi nimensä Asianajotoimisto Svahn Oy:ksi. Verkkotoimeksiantoja on edelleen huomattava määrä, mutta toimistolla hoidettavat toimeksiannot ovat aina lähes poikkeuksetta luonteeltaan sellaisia, ettei niitä voi hoitaa ”etänä”. Usein kyse on hyvin monimuotoisesta jutusta tai oikeudenkäynneistä. Viime kesänä tuli myös tarve lisäavulle ja Svahn palkkasi avukseen osa-aikaisen työntekijän.
Tarkoituksena on kehittää verkon kautta toteutettavia toimeksiantoja entisestään, sillä asiakkailta näistä saatu palaute on ollut poikkeuksellisen positiivista. Tätä juuri halutaan! Helppoutta, edullisuutta ja nopeutta. Toisaalta henkilökohtaisena palveluna tarjottavat palvelut myös yhä enenevässä määrin edellyttävät erityisasiantuntemusta. Nämä kaksi toisistaan melko lailla poikkeavaa toimeksianto-tyyppiä tuovat mukavaa lisähaastetta ja vaihtelua arkeen. Toimivasti yhdistettynä ne myös luovat erinomaiset kasvumahdollisuudet yritykselle.
Svahnin ennakkoluulottomuus ja jopa sokea usko onnistumiseen ovat mahdollistaneet tämän Tuusulalaisen asianajajan menestymisen alalla, jolle vain harvoin tulee enää uusia yrittäjiä. Rohkeudesta lähteä yrittäjäksi onkin tullut erityistä kiitosta Asianajajaliitosta, kollegoilta ja jopa tuomareilta. Muutenkin on ollut hienoa seurata, että yrittäjänä voi menestyä muuallakin kuin Helsingissä!
//