Hakemus pesänjakajan määräämiseksi

Alla on sekä malli hakemuksesta, että täyttöohjeet mallin kunkin kohdan osalta.

Malli

Muokattava Word-tiedosto: Hakemus pesänselvittäjän ja pesänjakajan määräämiseksi

Ohjeet

Alla kohdat kohdittain ohjeistettuna.

1. Käräjäoikeus

Hakemus tulee lähettää vainajan viimeisen asuinkunnan käräjäoikeuteen. Varmista asuinpaikkakunta joko perukirjasta tai sukuselvityksestä. Käräjäoikeuksien yhteystiedot löytyvät täältä.

2. Asia

Hakemus voi olla joko vain pesänselvittäjän, vain pesänjakajan tai sekä pesänselvittäjän että -jakajan määräämistä varten. Mikäli vainaja on kuollut naimisissa ollessaan tai ositusta ei ole tämän elinaikana suoritettu aiemmasta avioliitosta, on pesänjakajaa hyvä hakea samalla hakemuksella myös ositusta varten. Tällöin riittää mainintana ”pesänjakajan määräämiseksi”. Tarkempi selvitys tehtävästä ilmenee sitten alta kohdasta Hakemus.

3. Hakijat

Hakijana voi olla mm. yksi tai useampi osakas yhdessä, velkoja, leski tai yleistestamentinsaaja.

4. Kuultavat

Mikäli osakkaat eivät hae pesänjakajaa yhdessä, tulee muita osakkaita kuulla, jolloin he voivat halutessaan ehdottaa eri henkilöä pesänjakajan tehtävään.

5. Hakemus

Selvitä tässä tarkemmin esimerkkinä olevan mallin mukaisesti (soveltuvin osin) mitä hakemus koskee.

Lisää maininta vainajan viimeisestä asuinpaikkakunnasta, joka on käräjäoikeudelle tieto siitä, miksi juuri kyseinen käräjäoikeus on asiassa toimivaltainen.

6. Paikka ja aika

Allekirjoituspaikka ja -ajankohta.

7. Liitteet

Liitteinä tulee olla:

– pesänjakajaksi haettavan henkilön suostumus. Suostumuksen mukaan ehdotettu henkilö vakuuttaa olevansa esteetön tehtävään (eli ettei ole avustanut ketään osakkaista) ja ettei tämän tiedossa ole muitakaan tämän puolueettomuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tämä tarkoittaa myös sitä, että ensin tulee valita tehtävään haluttu henkilö ja sitten pyytää tältä suostumus tehtävään ennen hakemuksen lähettämistä. Näin ei jälkikäteen tarvitse laittaa uutta hakemusta, jos toivottu henkilö ei jostain syystä voikaan toimia pesänjakajana kyseessä olevassa pesässä.

– jäljennös perukirjasta. Tästä näkyvät vainajan oikeudenomistajat, joita mahdollisesti tulee asiassa kuulla.

– jäljennös perukirjan liitteenä olleesta sukuselvityksestä, josta varmistetaan että perukirjassa olevat oikeudenomistajat on kaikki lueteltu.

– muut mahdolliset perukirjan liitteenä olleet asiakirjat, kuten testamentti, avioehtosopimus, perinnöstä luopumisilmoitukset, ym. Nämä myös jäljennöksinä. Alkuperäisiä ei ole tarvetta lähettää.

Käsittelyaika

Hakemuksen käsittelyaika käräjäoikeudessa riippuu pitkälti siitä, antavatko kuultavat lausuntoa haettavasta henkilöstä, ovatko kaikki tarvittavat liitteet hakemuksessa mukana, onko hakemus osoitettu oikeaan tuomioistuimeen. Aivan nopeimmillaan päätös on tullut parissa viikossa. Tällöin hakijoina ovat olleet osakkaat yhteisesti. Normaalissa tapauksessa kannattaa varautua n. kuukauden käsittelyaikaan. Pahimmillaan sitten taas päätöksestä on valitettu ylempiin tuomioistuimiin saakka ja pelkkä pesänjakajan hakemusasia kestänyt vuoden.

Muuta

Muuta hakemiseen liittyvää asiaa käsittelen tarkemmin täällä. Jos itsellä on avustaja (oma asianajaja tai lakimies), jota tulee käyttämään pesänjaossa, on selkeintä antaa tämän hoitaa hakemus virheiden välttämiseksi ja loppupeleissä turhien kustannusten välttämiseksi. Mikäli hakemus kuitenkin halutaan hoitaa itse, soveltuu tässä oleva esimerkki parhaiten selkeisiin kuolinpesiin. Jos omasta osakkuusasemasta on riitaa tai epäselvyyttä, on epävarmaa missä vainajan viimeinen asuinpaikka on ollut tai asiassa on muita epätavallisempia ominaisuuksia, on tällöin aina syytä käyttää, vaikka sitten pelkän hakemuksen laatimiseen, lainoppinutta avustajaa.

Lue lisää

Hakemus pesänselvittäjän ja pesänjakajan määräämiseksi
Blogikirjoituksia perintöön liittyen
Neuvontapalvelut

7 päivän haaste:

Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen (sisältää ilmaisen mallipohjan mm. testamentista)

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close