Hakemus pesänjakajan määräämiseksi avioero-ositusta varten
Alla olevan linkin kautta voit liittyä ilmaiseen 5 päivän haasteeseen, jonka mukana tulee pesänjakajahakemus.
Ohjeet
Alla kohdat kohdittain ohjeistettuna.
1. Käräjäoikeus
Hakemus tulee lähettää siihen käräjäoikeuteen, jossa jommalla kummalla puolisolla on kotipaikka tai vakituinen asuinpaikka. Käräjäoikeuksien yhteystiedot löytyvät täältä.
2. Asia
Hakemus voi olla vain pesänjakajan määräämistä varten. Pesänselvittäjää ei voida määrätä avioero-osituksessa. Pesänjakajaa voi myös hakea avioerohakemuksen yhteydessä liitännäisvaatimuksena.
3. Hakija
Hakijana on usein vain toinen puolisoista, mutta hakemuksen voi myös laatia yhdessä puolison kanssa. Hakijasta tulee lisätä koko nimi, puhelinnumero ja muut yhteystiedot. Usein lisätään myös henkilötunnus. Erityisesti asuinpaikkakunnan tulee ilmetä, jotta varmistetaan, että kyseinen käräjäoikeus on toimivaltainen.
4. Kuultava
Mikäli vain yksi puoliso hakee pesänjakajaa, tulee toista puolisoa kuulla. Näin hänelle varataan tilaisuus tulla kuulluksi ja antaa vastauksensa hakemuksesta ja siitä, suostuuko kyseisen henkilön määräämiseksi tehtävään vai ehdottaako omaa henkilöä tehtävään. Kuultavasta tulee lisätä samat tiedot kuin hakijasta.
5. Hakemus
Tässä selvitetään tarkemmin mitä hakemus koskee. Pesänjakajan voi hakea sekä ositusta että erottelua varten tai jompaa kumpaa varten, riippuen siitä onko puolisoiden koko omaisuus avio-oikeuden alaista vai onko jostakin omaisuudesta avio-oikeus poissuljettu.
6. Perustelut
Perusteluissa selvitetään koska avioero on tullut vireille ja että ositus on toimittamatta. Nämä ovat ainoat pakolliset tiedot, eikä käytyjä sopimusneuvotteluita tai muita perusteluita ole pakko selvittää. Pesänjakajaa voi hakea, jos ositus on osittain tehty, mutta jotkut asiat ovat jääneet sopimatta ja riitaisiksi.
7. Paikka ja aika
Allekirjoituspaikka ja -ajankohta.
8. Liitteet
Liitteinä tulee olla:
– jäljennös käräjäoikeuden päätöksestä avioerohakemuksen vireille tulemisesta.
– pesänjakajaksi haettavan henkilön suostumus.
Käsittelyaika
Hakemuksen käsittelyaika käräjäoikeudessa riippuu pitkälti siitä, hyväksyykö puoliso hakemuksen sellaisenaan ja palauttaako hän tiedoksisaanti-ilmoituksensa ajallaan. Aivan nopeimmillaan päätös on tullut parin viikon sisällä.
Muuta
Olen käsitellyt pesänjakajan hakemista kuolinpesään täällä. Voit hyödyntää tietoa soveltuvin osin myös avioero-ositukseen tai erotteluun.
Hakemuksen voi erittäin hyvin hoitaa itse ilman lainoppineen apua. Jos kuitenkin tarvitset joltain osin tarkempaa tietoa tai ohjeistusta jatkon suhteen, voit hyödyntää puhelinpalveluani.
5 päivän haaste – riitainen ositus kunnialla loppuun
Osallistu ilmaiseen 5 päivän haasteeseen!
Lue lisää palveluista