Miten voin poissulkea ex-puolisoni testamentilla?
Kyselin toissa viikolla lukijoiltani suurimpia haasteita, joita kohdataan oman testamentin laatimisessa ja todella moni vastaus kohdistui teemaan ex-puolison poissulkeminen testamentilla. Tämä on osoittautunut monelle henkilökohtaiselle asiakkaallenikin suureksi huolenaiheeksi, erityisesti silloin kun avioero on ollut kovin riitainen ja kenties riita jatkuu vielä lasten huoltoriitana.
Missä tilanteissa puoliso saattaa päästä omaisuuteesi käsiksi?
1. Yhteisen alaikäisen lapsen saaman perinnön hallinta
Yleisin murheenaihe liittyy kenties tilanteisiin, joissa ex-puolisosi kanssa yhteinen alaikäinen lapsi saisi perintöä sinulta ja siihen, että ex-puoliso lapsen huoltajana toimiessaan kenties väärinkäyttäisi asemaansa ja lapsen varoja. Lapsen omaisuuttahan hallitsevat lapsen huoltajat ja toisen vanhemman kuollessa määrätään toinen vanhempi ensisijaisesti aina lapsen huoltajaksi aiemmasta yksinhuoltajuudesta riippumatta.
Tässä on kuitenkin hyvä todeta, että mikäli alaikäinen saa perintönä (tai tämän varallisuus muutoin ylittää 20 000 euroa), tulee omaisuudesta antaa vuositili maistraattiin. Maistraatti tällöin viran puolesta valvoo lapsen omaisuutta ja ettei se tarpeettomasti hupene esimerkiksi lasta huoltavan vanhemman taskuihin. Käytännössä tällainen väärinkäytös tilanne on harvinainen, mutta sitä silti pelätään hyvin usein. Mikäli omaisuuteen kuuluu esimerkiksi kiinteää omaisuutta (kuten omakotitalo tai mökki) ei tällaista omaisuutta saa edes myydä ilman maistraatin lupaa.
Tämä maistraatin valvonta on melko toimiva ja itse asiassa maistraatti saakin paljon kritiikkiä siitä, ettei valvonnassa käytetä maalaisjärkeä vaan lapsen edunvalvoja kokee olevansa ikään kuin rikoksesta epäilty ja tätä kohdellaan, kuin olisi koko ajan pimittämässä lapsen varoja.
Mikäli toisen vanhemman taloudenhoito on selvästi puutteellinen tai lasten varojen väärinkäytös on realistinen pelko, voidaan testamentilla tulevalle omaisuudelle tällöin määrätä joku muu omaisuuden hoitaja kuin lakimääräinen edunvalvoja hoitamaan lapsen testamentilla saamaa omaisuutta siihen saakka, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta ja voi itse päättää omaisuudestaan. Näin varmistetaan lapsen perintönä tulevien varojen hoito sellaiselle henkilölle johon luotetaan. Mutta tällöinkin on tärkeätä selvittää testamentissa, miksi tällaisen henkilön määrääminen lakimääräisen edunvalvojan sijaan on lapsen edun mukaista.
Vaihtoehtoisesti ja/tai ohjeena omaisuuden hoitajalle testamentilla voidaan myös määrätä miten testamentilla tulevaa omaisuutta tulee hoitaa, esimerkiksi että testamentilla tulevat rahavarat tulee tallettaa hyvätuottoiselle pankkitilille tietyksi määräajaksi tai siihen saakka, kunnes lapsi täyttää 18 vuotta. Tässäkään tilanteessa ex-puoliso ei pääse varoista määräämään, vaan omaisuutta tulee hoitaa testamentin ehtojen mukaisesti esimerkkitapauksessa tallettamalla käteisvarat määräaikaiselle tilille.
Kaikkein paras keino on kuitenkin määrätä testamentissa toimeenpanija (ei siis edunvalvojan sijainen/omaisuudenhoitaja), jonka tulee hoitaa alaikäisen varoja määräämälläsi tavalla siihen saakka, kunnes tuo lapsi täyttää 18 vuotta.
2. Yhteisen alaikäisen lapsen kuolema
Jos lapsi ehtii periä sinut, mutta kuolee ilman omia lapsia, on lapsen lakimääräisenä perillisenä lapsen toinen vanhempi. Ex-puolison mahdollista perintöoikeutta ei aina välttämättä ymmärretä, mutta on siis hyvinkin mahdollista, että ex-puoliso perii sinulta jääneen omaisuuden lapsesi kautta. Usein tämä kuitenkin tarkoittaa tilannetta, jossa sinä ja lapsesi joko kuolette samanaikaisesti esimerkiksi samassa onnettomuudessa tai sen seurauksena, lapsi kuolee muusta syystä pian jälkeesi tai sitten omaisuutesi on ollut niin merkittävä arvoltaan, että sitä on vielä jäljellä vaikka lapsesi kuolisikin vuosia itsesi jälkeen.
Edellä olevista vaihtoehdoista tähän on reagoitu voimakkaimmin, kun olen asiakkaitteni näkemystä asialle tiedustellut. Ja tämä vaihtoehto on myös liki aina haluttu poissulkea. Ex-puolison harvoin halutaan saavan mitään enää itseltään, oli kyse sitten henkisestä tai tässä tapauksessa taloudellisesta pääomasta.
Miten ex-puolison perintöoikeuden sitten voi poissulkea?
Rauhanomaisin keino
Rauhanomaisin keino ex-puolison poissulkemiselle testamentilla on määrätä omaisuudelle toinen saaja lapsen kuoltua. Rauhanomaisella tarkoitan sitä, että tämä vaihtoehto ei ole jälkikäteen katseltuna niin ”ilkeä”, kun ex-puolisoa ei ole nimenomaisesti ja nimeltä mainittu.
Itse käytän eniten tätä vaihtoehtoa, jonka mukaisesti lapsen saama perintö siirtyy lapsenkin kuoltua ensisijaisesti lapsen mahdollisille omille lapsille ja mikäli heitä ei ole, niin testamentin tekijän jäljelle jääville lapsille. Tämä tietysti edellyttää, että testamentin tekijällä on lapsia vähintään kaksi. Näin ollen, jos lapsi on ensin perinyt sinut, mutta kuolee aikanaan ilman omia lapsia, siirtyy tämän sinulta testamentilla saama osuus (tai mitä siitä on jäljellä) muille lapsillesi.
Jos sinulla onkin lapsia vain yksi, voit vaihtoehtoisesti määrätä jonkun muun saajan toissijaissaajaksi mikäli, tai kun lapsesi aikanaan kuolee. Ajatuksena on kuitenkin se, että sinulta tullut omaisuus ei siirry lakimääräisen perimysjärjestyksen mukaisesti ex-puolisollesi.
Julmempi vaihtoehto
”Julmempi” vaihtoehto, mutta myös joissakin tapauksissa varmempi vaihtoehto on mainita ex-puoliso nimeltä, eli määrätä, ettei tämä missään tilanteessa eikä millään perusteella tule saamaan mitään omaisuuttasi hallintaansa eikä omistukseensa kuoltuasi. Tämä on ymmärrettävästi kovin ankara vaihtoehto eikä varmasti jätä ex-puolisolle lämpimää muistikuvaa sinusta, mutta joskus tämä vaihtoehto saattaa olla se varmin keino estää ex-puolison oikeus omaisuuteesi.
Huomautus termeistä
Huom. Käytän jutussa termiä lapsi termin rintaperillinen sijaan. Rintaperillinen tarkoittaa kuitenkin laajempaa perilliskenttää, kun taas lapsi mielletään usein vain omaksi biologiseksi lapseksi. Tätä kirjoitusta varten tarkoitan termillä lapsi kuitenkin siis nimenomaan rintaperillistä, eli oli kyse sitten biologisesta lapsesta, ottolapsesta tai lapsenlapsesta.
Lue lisää
7 päivän haaste:
Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen (sisältää ilmaisen mallipohjan mm. testamentista)
5 päivän haaste:
Osallistu ilmaiseen 5 päivän haasteeseen
Tarkempaa tietoa löydät alla olevien linkkien kautta
Testamenttipaketti
OMA testamentti -kirja
Blogikirjoituksia aiheesta