Avustava lakimies

Avustava lakimies

Etsimme avustavaa lakimiestä

Asianajotoimisto Svahn Oy on vahvassa kasvussa oleva moderni perhe- ja perintöoikeudellisiin toimeksiantoihin keskittynyt asianajotoimisto. Tavoitteenamme on kasvaa Suomen johtavaksi perhe- ja perintöoikeudellisia toimeksiantoja hoitavaksi asianajotoimistoksi.

Toimistomme sijaitsee Vantaalla ja olemme laajentamassa pian myös Espooseen. Toimeksiantomme koostuvat sekä kotimaisista että ulkomaisista toimeksiannoista. Olemme myös edelläkävijöitä teknologian hyödyntämisessä asianajoalalla ja pyrimme jatkuvasti etsimään uusia, parempia ja asiakkaille mieluisampia tapoja tarjota lainopillisia asiantuntijapalveluita.

Etsimme nyt joukkoomme avustavaa lakimiestä, jonka monipuoliset ja mielenkiintoiset tehtävät tulevat painottumaan asiakastoimeksiannoissa ja toimistotöissä avustamiseen. Tarkempi työnkuva muokkautuu hakijan ominaisuuksien, tehokkuuden ja osaamistason perusteella.

Hoidamme vain perhe- ja perintöoikeudellisia asioita, joten kiinnostus näitä kohtaan on ehdottoman tärkeätä ja aikaisempi kokemus alalta katsotaan eduksesi.

Toimistotöissä avustaminen koskee tavanomaisia tulostus-, postitus-, ja arkistointitöitä, asiakkaiden vastaanottamista, asiakkuuksien hallintaa ja esteellisyysselvitysten tekemistä.
Asiakastoimeksiannoissa avustaminen koskee lähinnä erinäisten hakemusten, lausumien, vaatimusten ja muiden asiakirjojen laatimista, tutkimustyötä ja yhteydenpitoa asiakkaisiin ja muihin asianosaisiin, sihteerinä ja todistajana toimimista, oikeusapu- ja muiden hakemusten laatimista.

Luonteeltasi olet positiivinen, innostunut ja itseohjautuva, ja samalla tiimihenkinen, oma-aloitteinen ja tarkka. Kunnioitat muita ja osaat ilmaista rakentavasti mielipiteesi. Kannat aina vastuun omasta tekemisestäsi ja työsi tuloksesta. Olet kiinnostuneempi itsesi ja taitojesi kehittämisestä sekä ratkaisujen löytämisestä kuin ongelmien ja epäkohtien etsimisestä. Erinomainen englanninkielentaito katsotaan eduksi tehtävää hakiessa.

Tarjoamme aitiopaikan kasvavassa modernissa asianajotoimistossa, monipuolisen ja haastavan työn, mukavan ja lämminhenkisen, mutta samalla tehokkaan, tavoitteellisen ja kunnianhimoisen tiimin. Voit toimia joustavalla työajalla tai perinteisellä työajalla 8.30-16.30. Työntekopaikka on sovittavissa Vantaan tai Espoon toimistolle tai halutessasi voit työskennellä myös täysin etänä mistä päin Suomea tahansa. Tällöin myös työkuvasi muokkautuu etätyöhön sopivaksi. Lähtökohtaisesti teemme kaikki tällä hetkellä etätöitä koronasta johtuvista syistä. Etänä tehtävään työskentelyyn saat meiltä vahvan tuen videoyhteyden avustuksella ja pidämme vähintään kerran päivässä videopalaverin tiimin kesken.

Lisätietoja tehtävästä voit kysellä Sanna Svahnilta joko sähköpostitse sanna.svahn@svahn.fi tai soittamalla 040 760 0557.

Mikäli tämä kuulostaa sinun uudelta pitkän tähtäimen työltäsi ja haluaisit osaksi meidän kasvavaa huipputiimiä, niin lähetä työhakemus ja CV palkkatoiveineen osoitteeseen sanna.svahn@svahn.fi.

Hakuaika päättyy 30.4 tai heti kun sopiva ehdokas on löytynyt.

 

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close