Ero ja puolison kuolema AVOliitossa

Ero ja puolison kuolema AVOliitossa

Ero ja puolison kuolema AVOliitossa

Avoliitossa elävien puolisoiden asema on monessa mielessä erilainen kuin avioliitossa elävien. Avoliitossa ei ole avio-oikeutta toisen omaisuuteen, joten ero- tai kuolintapauksessa vähempivaraisella puolisolla ei ole oikeutta tasinkoon varakkaammalta puolisolta. Avoleski ei peri kuollutta puolisoaan vaikkei pariskunnalla olisi lapsia eikä avoleskellä ole oikeutta leskeneläkkeeseen.

Ero avoliitossa

Eroaminen avoliitossa on teknisesti hyvin paljon helpompaa kuin avioliitossa. Avopuolisot voivat milloin vain päättää erota ja muita toimia ei eroon vaadita.

Omaisuuden erottelua avoerotilanteessa sääntelee laki avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta. Avopuolisoiden välillä ei toimiteta ositusta, mutta avopuolisoiden välillä voidaan toimittaa omaisuuden erottelu, mikäli toinen tai molemmat osapuolet sitä vaativat. Edellytyksenä avoerolain mukaisen erottelun toimittamiselle on, että avopuolisot ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai heillä on tai on ollut yhteinen lapsi.

Erottelussa kumpikin pitää oman omaisuutensa ja yhteisesti omistetun omaisuuden yhteisomistus vaadittaessa puretaan. Toinen osapuoli voidaan myös velvoittaa maksamaan hyvitystä toiselle tietyin edellytyksin.

Osapuolet voivat sovinnollisina sopia erottelun sisällöstä. Mikäli sovinto ei onnistu, voivat osapuolet tai toinen heistä hakea käräjäoikeudelta pesänjakajaa, joka viime kädessä antaa ratkaisun erottelun sisällöstä.

Vaikkei avoeron varalle voi tehdä avioehtoa, kuten avioliitossa, voi avoeron varalle kuitenkin tehdä tiettyjä toimenpiteitä. Erityisesti suuremmat hankinnat avoliitossa on hyvä kirjata ylös ja merkitä myös kumpi on esineen maksanut. Omaisuuserät, joiden omistus rekisteröidään, tulee rekisteröidä sen henkilön nimiin, joka sen rahoittaa ja jos omaisuutta hankitaan yhdessä kannattaa yhteisomistus myös kirjata ylös sen mukaan, kuinka suurella panostuksella kumpikin osapuoli on rahoitukseen osallistunut. Sama kannattaa muistaa lainoissa. Jos lainaa ei ole tarkoituskaan maksaa puoliksi, kannattaako sitä ottaa puoliksi. Kannattaa muistaa, että omaisuuden erottelussa pääsääntönä on nimiperiaate: omaisuus kuuluu sille henkilölle, jonka nimissä se on.

Avoliiton päättymisen varalta voidaan myös laatia erilaisia sopimuksia vaikkei varsinaista avioehtoa voikaan tehdä.

Avopuolison kuolema

Avopuolisoilla ei ole samoja oikeuksia kuin aviopuolisoilla puolison kuollessa. Avoleski ei saa leskeneläkettä, hänellä ei ole oikeutta periä puolisoaan, hänellä ei ole oikeutta jäädä asumaan viimeiseen yhteiseen kotiin, ellei hän omista sitä eikä hänellä ole vähävaraisempana puolisona oikeutta tasinkoon kuolinpesältä.

Avolesken asemaa kuolintapauksessa voi kuitenkin parantaa. Avopuolisot voivat esimerkiksi tehdä testamentin, jolla eloonjäänyt puoliso saa hallinta- tai omistusoikeuden tietty omaisuuteen esimerkiksi yhteiseen asuntoon. Testamentatessa omaisuutta tulee kuitenkin muistaa, että kuolleen puolison lapsilla on oikeus lakiosaan testamentin sisällöstä riippumatta. Tämä voi rajoittaa avolesken oikeutta saada testamentattu omaisuus hallintaansa ja omistukseensa.

Lisäksi, jos avopuolisot ovat asuneet yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai heillä on tai on ollut yhteinen lapsi, voidaan avolesken ja kuolinpesän välillä kuitenkin tehdä avoerolain mukainen omaisuuden erottelu. Erottelun yhteydessä avoleskellä voi olla oikeus hyvitykseen, joka voidaan toteuttaa rahallisen korvauksen sijaan myös muuna omaisuutena tai esimerkiksi määräaikaisena asumisoikeutena.

Yhtenä ratkaisuna kaikkiin yllämainittuihin ongelmiin voi tietysti harkita myös naimisiin menemistä, vaikka siitä saattaakin seurata uusia erilaisia ongelmia.

Autamme teitä mielellämme kaikissa avoliittoihin liittyvissä kysymyksissä, kuten omaisuuden erottelussa, sopimusten laatimisessa ja pesänjakajan prosessissa.

Kirjoittanut lakimies Saara Ahotupa

Lue lisää palveluista:

Neuvontapalvelut

Parisuhteeseen liittyviä blogikirjoituksia

7 päivän haaste:

Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen

Saara Ahotupa / Luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja

Saaralla on vankka kokemus erityisesti lapsiasioista ja oikeudenkäynneistä.

Varaa aika Saara Ahotuvalle

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close