Ensimmäinen vuoteni Asianajotoimisto Svahnilla

Ensimmäinen vuoteni Asianajotoimisto Svahnilla

Ensimmäinen vuoteni Asianajotoimisto Svahnilla

Ensimmäinen vuoteni Asianajotoimisto Svahnilla on nyt takana ja on aika kurkata hieman taustapeilistä, miten vuosi meni. Ensinnäkin vuosi kului hurjan vauhdikkaasti ja on todella vaikea kuvitella, että olen ollut täällä töissä jo kokonaisen vuoden. Mutta niinhän sitä sanotaan, että kun on hauskaa niin aika kuluu nopeasti.

Aloitin siis Svahnilla 2.3.2020, eli juuri ennen tätä koronahässäkän alkua. Ehdin olla ”normaalisti” töissä kokonaista 2 viikkoa, kun sitten tuli etätyösuositus ja kaiken kukkuraksi, myös suositus siitä, että lapset pidettäisiin kotona. Minulla oli siinä vaiheessa yksi juuri 3-vuotta täyttänyt ja yksi alle 2-vuotias lapsi, joten voin kertoa, että työskentelyyn keskittyminen ei aina ollut kovin helppoa, sillä noin pienet lapset tarvitsevat vielä paljon huomiota äidiltään ja osaavat olla suhteellisen kovaäänisiä leikeissään. Pakko myöntää, että välillä tuli hieman ”huono äiti” olo, kun joutui istuttamaan lapset television ääreen katsomaan Muumeja tai Ryhmä Hauta, jotta sai hetken keskityttyä työasioihin.

Mutta onneksi tuota etätyö/lapset kotona pätkää ei kestänyt kuin sen 2 kk. Isot kiitokset ihanalle pomolleni Sannalle, joka huomio tilanteen hyvin ja suurkiitos myös ihanille asiakkaille, jotka olivat kovin ymmärtäväisiä aina, kun puhelinkeskustelun taustalta kuului pienten avustajien ahkerointia.

Onneksi näin jälkikäteen tuota aloitusrumbaa voi jo muistella naureskellen, vaikka oli siinä kyllä keskittymiskyky viety aika äärirajoille, eikä ihan kauheasti tuolloin naurattanut. Mutta siitäkin selvittiin, opittiin jotain uutta ja taas kasvettiin ihmisinä.

KEHITYSPALAVERIT

Alussa hieman häkellyin, sillä Svahnilla pidetään uusien työntekijöiden kanssa kehityspalaverit koeajalla joka kuukausi. Se oli todella eri systeemi mihin olin aikaisemmin tottunut, sillä edellisessä työpaikassani minulla ei ollut kehityskeskusteluita lainkaan, joten nyt mentiin aivan toisesta ääripäästä toiseen. Mutta täytyy sanoa, että tämä Svahnin järjestely on erittäin toimiva, varsinkin kun on sellainen pomo kuin Sanna, joka todella välittää työntekijöistään, haluaa kannustaa ja auttaa työntekijöitä kehittymään sekä saavuttamaan parhaan mahdollisen tuloksen. Aivan eri tavalla sitä osaa itseltäänkin vaatia asioita, kun kehityksestä ja tavoitteista keskustellaan säännöllisesti.

POSITIIVINEN PALAUTE

Lisäksi olin alussa häkeltynyt kaikesta siitä positiivisesta palautteesta mitä sain. Täällä todella muistetaan kiittää ja huomioida toisen työpanos. On ollut hienoa saada positiivista ja kannustavaa palautetta, sillä se saa tuntemaan, että tekemälläni työllä on oikeasti merkitystä.

Aika usein työpaikoilla kohtaa sellaisen vallan ja pelottelun avulla johtamisen kulttuurin, mutta tämä kannustamisen ja kiittämisen kulttuuri on kyllä huomattavasti tehokkaampaa ja mukavampaa. Lisäksi on tietenkin erittäin tärkeää, että ei vain itse aina odota sitä positiivista palautetta ja kiitosta, vaan muistaa myös antaa sitä muille.

TYÖTEHTÄVÄT

Olen kiitollinen, että olen saanut tehdä uskomattoman laaja-alaisesti töitä ja olen oppinut tämän vuoden aikana enemmän kuin vuosiin. Asianajoala oli minulle täysin uusi ala, mutta nyt on korvan taakse ehtinyt kertyä jo paljon tietoa tärkeistä asiakirjoista, perunkirjoituksista, pesänjakotapauksista ja monesta muusta. On ollut ilo päästä ideoimaan ja toteuttamaan Svahnin markkinointia ja olla osana monia asiakastapaamisia. Lisäksi ensimmäisen vuoteni aikana olen arvostanut suuresti sitä, että minulle on annettu paljon luottamusta vaativia tehtäviä ja että omiin ideoihini on suhtauduttu avoimesti ja kannustavasti, eikä niitä ole torpattu heti kättelyssä.

TYÖKAVERIT

On erittäin inspiroivaa työskennellä yrityksessä, jossa huomaa, että työkaverit selkeästi rakastavat tekemäänsä työtään ja antavat itsestään 110 % asiakastapausten hoitamiseen, uuden oppimiseen ja kehitysideoiden keksimiseen. Käytämme kuitenkin suurimman osan valveillaolo ajastamme töissä, joten onhan se nyt tärkeää, että viihtyy työssään, eikä ne maanantaipäivät ole aina jatkuvaa hampaiden kiristelyä. Onnekseni olen löytänyt työpaikan, jossa on huipputyyppejä töissä ja joiden kanssa pystyy keskustelemaan asiasta kuin asiasta. Täällä kaikki vetävät yhteen hiileen, eikä ole havaittavissa mitään erillisiä kuppikuntia, vaan kaikki tulevat mahtavasti toimeen keskenään. Ja lisäksi vaikka olemmekin kaikki erilaisia persoonia, niin se tuntuu olevan vain hyvä asia ja täydennämme toinen toisiamme.

ETÄTYÖSKENTELY

Vaikka teemme edelleen suurimman osan työstä etänä, niin yhteishenki ja ”we can do this” asenne on vahvasti läsnä. Meillä on säännöllisesti palavereita ja pidämme toisiimme tiiviisti yhteyttä. Harrastamme silloin tällöin jopa virtuaalilounaita.

Koomisesti juuri tällä hetkellä tätä blogikirjoitusta kirjoittaessani, olen lasten kanssa koronakaranteenissa kotona. Tyttärelläni on ollut tarhassa korona altistuminen, joten ihana ”throwback” takaisin tuohon viime kevään aloituspätkään.

Mutta nyt on niin sanotusti ”kuherruskuukausi” ohi. Odotan innolla mitä tulevaisuus tuo tullessaan, sillä tällä porukalla kaikki on mahdollista ja vain taivas on rajana.

On hyvä olla osana Svahnin supertiimiä!

Ja nyt meillä on muuten jälleen uusi rekrytointi päällä! Etsimme joukkoomme avustavaa lakimiestä, joten jos sinäkin haluat tulla osaksi meidän supertiimiä, niin lue tästä työpaikkailmoituksemme ja laita hakemus tulemaan!

© 2021 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Käyttöehdot | Etämyynnin ennakkotiedot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close