Vieraannuttaminen on piirre, jota kohtaan hoitamissani lapsiasioissa yhä useammin. Jokaisessa tapauksessa, riippumatta lopputuloksesta, häviäjänä on lapsi. Vaikka lapsi saataisiin vieraannuttajalta tuomioistuimen päätöksellä pois, jatkuu lapsen manipulointi ja vieraannuttaminen tämänkin jälkeen tapaamisten aikana tai muutoin. Aiheesta on kirjoittanut paljon Anja Hannuniemi, joka on juuri (30.5.2015) esittänyt asiasta väitöskirjansa ”Vanhempien mielenterveyshäiriöt ja vieraannuttaminen lapsen huoltoriidoissa”. Myös YLE on…

Lapsen vanhemmalla on oikeus tavata lastaan. Aivan kuten lapsella on oikeus tavata vanhempaansa.  Kyse on siis molempien oikeudesta. Joskus kuitenkin lapsen edun niin vaatiessa vanhemman tapaamisoikeutta voidaan rajoittaa. Tapaamisoikeudet voidaan toteuttaa valvottuina esimerkiksi silloin, kun tapaavalla vanhemmalla on vakavia päihdeongelmia, on olemassa riski lapsikaappauksesta (lapsen maastaviennistä) tai lapseen on kohdistunut väkivaltaa. Tällöin tapaamiset toteutetaan siten,…

Erityisesti riitaisissa eroissa saattaa esiintyä suunnitelmallista lapseen kohdistuvaa manipulointia, jossa lapsi yritetään saada vihaamaan toista vanhempaa. Tällaisella käytöksellä pyritään vieraannuttamaan lapsi vanhemmastaan ja näin tietoisesti tuhoamaan lapsen ja toisen vanhemman välit. Tekijänä on useimmiten se vanhempi, jonka luona lapsi virallisesti asuu. Tätä esiintyy kuitenkin myös etävanhemman toimesta, erityisesti jos lapsen huoltajuudesta käydään tai on käyty…

Page 2 of 2 1 2

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close