Minulta kysytään jatkuvasti oikeudesta hyvitykseen avoliiton päättyessä. Saattaa ehkä kuulostaa oikeutetulta vaatia puolisolta hyvitystä siitä, että on remontoinut yhteistä kotia omilla varoillaan tai että on maksanut suuremman osuuden kotitalouskustannuksista kuin toinen puoliso. Asia ei kuitenkaan ole niin yksinkertainen. Jotta hyvitysvaatimus menestyisi, tulee avoliittolain 8 §:ssä mainittujen edellytysten täyttyä:
Avopuolisolla on oikeus hyvitykseen, jos hän on yhteistalouden hyväksi antamallaan panoksella auttanut toista avopuolisoa kartuttamaan tai säilyttämään tämän omaisuutta siten, että yhteistalouden purkaminen yksinomaan omistussuhteiden perusteella johtaisi perusteettoman edun saamiseen toisen kustannuksella.
Yhteistalouden hyväksi annetuksi panokseksi katsotaan:
1) työ yhteisen talouden tai toisen avopuolison omistaman omaisuuden hyväksi;
2) varojen käyttö yhteiseen talouteen;
3) varojen sijoitus toisen avopuolison omistamaan omaisuuteen; tai
4) muu näihin verrattava toiminta.
Oikeutta hyvitykseen ei ole, jos yhteistalouden hyväksi annetusta panoksesta koitunut perusteeton etu on olosuhteet huomioon ottaen vähäinen.
Kohdassa 1) mainittu työ voi olla myös kotityötä siten toteutettuna, että toinen puoliso on jäänyt kotiin hoitamaan yhteistä taloutta ja näin toinen puoliso on voinut keskittyä työelämään ja sitä myötä oman omaisuutensa kartuttamiseen. Kotityötä edelleen jostain syystä väheksytään ja vain taloudellisen panoksen katsotaan olevan hyväksyttävää ja merkittävää. Hallituksen esityksessä on kuitenkin tähänkin puututtu ja haluttu turvata erityisesti sellaiset tilanteet, joissa koko omaisuus on työssä käyvän puolison nimissä ja toinen puoliso on koko parisuhteen ajan ollut kotona hoitamassa kotitaloutta tai mahdollisia yhteisiä lapsia. Jos erotilanteessa kotiin jäänyt puoliso jäisi puille paljaille, saisi työssä käynyt puoliso ymmärrettävästi tällöin perusteetonta etua hyötyen toisen puolison panoksesta.
Jotta hyvitykseen olisi oikeus, tulee saadun hyödyn kuitenkin olla merkittävä ja yksipuolisen panostuksen merkittävän pitkäkestoista. Tästä johtuen valtaosa esitetyistä vaatimuksista ei menesty, vaan toisen panostuksen katsotaan kuuluvan joko normaaliin yhteistalouden käytäntöön tai sitten puolisoiden väliseen sopimukseen. Panoksen voidaan myös katsoa olevan lahjoitusta tai velkaa, joka sitten tulee maksaa takaisin.
Hyvitysvaatimuksen menestymisessä huomioidaan aina kokonaisuus. Huomioitavaksi tulevat kummankin puolison taloudellinen kokonaistilanne, omaisuuden omistussuhteet, panos yhteistalouteen, panoksen vaikutus omaisuuden säilymiseen, muiden perheenjäsenten asumisesta saatu käyttöhyöty sekä muut puolisoiden talouteen vaikuttavat seikat. Todistustaakka siitä, että hyvitykseen on oikeus ja minkä suuruiseen hyvitykseen on oikeus, on ymmärrettävästikin aina sillä, joka hyvitystä vaatii. Jos toinen puoliso sitten puolustuksekseen vetoaakin lahjoitukseen tai velkaan, on todistustaakka yhtälailla sillä, joka tällaiseen vetoaa.
Jotta näiltä hyvitysvaatimuksilta vältyttäisiin ja jotta asioista saadaan sovittua jo silloin kun parisuhde kukoistaa, olisi suositeltavaa puolisoiden välillä aina kirjallisesti sopia tuleeko vastaavanlaiset tilanteet huomioitavaksi mahdollisessa erotilanteessa. Tämä onnistuu sopimuksella avoeron varalle. Sopimuksessa sitten sovitaan, saako toinen hyvitystä mahdollisessa erotilanteessa tekemästään kotityöstä, antamastaan rahallisesta panoksesta tai muusta vastaavasta muutoin mahdollisen hyvitysvaatimuksen alaisesta panoksesta, ja miten tuo hyvitys toteutetaan. Hyvitys voidaan sopia toteutettavaksi rahana, omistusosuutena tai omaisuutena, velan anteeksiantamisena tai muutoin. Valitettavasti näitä sopimuksia tulee kuitenkin aniharvoin vastaan, mutta silloin kun niitä tulee vastaan, on eron lopputulos huomattavasti riidattomampi ja selkeämpi kun asioista on sovittu.
Lue lisää palveluista
Parisuhteeseen liittyviä blogikirjoituksia
