==> Huom. Emme vastaanota tällä hetkellä uusia hakemuksia.
Asianajotoimisto Svahn Oy on perhe- ja perintöoikeudellisiin toimeksiantoihin keskittyvä uuden ajan asianajotoimisto.
Yritys on vahvassa kasvussa ja tavoitteenamme on kasvaa Suomen johtavaksi perhe- ja perintöoikeudellisia toimeksiantoja hoitavaksi asianajotoimistoksi. Toimeksiantomme koostuvat sekä kotimaisista että ulkomaisista toimeksiannoista.
Olemme myös edelläkävijöitä teknologian hyödyntämisessä asianajoalalla ja pyrimme jatkuvasti etsimään uusia, tehokkaampia ja asiakkaalle mieluisampia tapoja tarjota lainopillisia asiantuntijapalveluita.
Työntekijänä meillä voit tehdä töitä täysin etänä ja halutessasi toiselta paikkakunnalta käsin. Asiakkaat saatat siis tavata vasta oikeudenkäynnissä. Pyrimme koko ajan siirtymään enemmän videoneuvotteluihin ja tällä hetkellä valtaosa tapaamisista toteutuu puhelimitse. Nämä ovat olleet asiakkaille erittäin mieluisia ja toimivia ratkaisuja.
Olemme osana Vastuullinen työnantaja -kampanjaa, koska haluamme olla mukana muiden työnantajien kanssa rakentamassa entistä vastuullisempaa työelämää Suomeen nyt ja tulevaisuudessa.
Toimimme tasapuolisesti, yhdenvertaisesti sekä oikeudenmukaisesti koko henkilöstön kesken ja panostamme työn merkityksellisyyteen, työntekijöiden kehittymiseen sekä työhyvinvointiin.