Avioliittolaki määrittää aviopuolisoiden keskinäisen elatusvelvollisuuden. Tämä elatusvelvollisuus päättyy vasta, kun puolisoiden välinen avioero on tuomioistuimen päätöksellä vahvistettu.
Näin ollen velvollisuus säilyy myös toisen puolison muutettua erilleen aina pääasiallisesti avioeropäätökseen saakka.
Yleinen riidan aihe on, kun toinen puoliso, joko vapaaehtoisesti tai toisen velvoittamana, muuttaa pois yhteisesti omistetusta tai yksin omistamastaan asunnosta. Tällöin poismuuttanut saattaa vaatia käyttökorvausta (asumiskorvausta) asuntoon jääneeltä puolisolta.
Ensisijaisesti tällaiset korvaukset selvitetään mahdollisten puolisoiden välisten sopimusten perusteella (sopimus avioeron varalle). Jos tällaista sopimusta ei kuitenkaan ole tehty, katsotaan asunnosta poismuuttaneen kuitanneen avioliittolain mukaisen elatusvelvollisuutensa asuntoon jäänyttä kohtaan tämän saamalla asumishyödyllä. Poismuuttanut on ikäänkuin luovuttanut osuutensa asunnosta (käytön osalta) ja kuitannut näin osaltaan elatusvelvollisuutensa. Asuminen katsotaan tällöin siis vastikkeettomaksi, eikä poismuuttaneella ole oikeutta korvaukseen.
Mikäli poismuuttanut on kuitenkin vähävaraisempi ja pienituloisempi, saattaa tämä aiheuttaa mahdollisen epäsuhdan ylisuurena elatusapuna poismuuttaneen osalta. Jos asumiskorvaus-asiaa ei sovinnolla saada ratkaistua, jää poismuuttaneelle tällöin mahdollisuus nostaa kanne käräjäoikeudessa.
Jos puolisot ovat hakeneet pesänjakajaa, ei tämä voi ratkaista asiaa, sillä pesänjakaja ei voi ratkaista osituksessa elatusvelvollisuuden piiriin kuuluvia asioita. Jos kuitenkin molemmat puolisot suostuvat pesänjakajan toimivallan laajentamiseen, voi tämä päättää korvauksesta.
Elatusapua voidaan määrätä suoritettavaksi taannehtivasti kuitenkin enintään kanteen vireille panoa edeltäneeltä vuodelta, joten mahdollisen kanteen nostamisessa ei ole syytä aikailla.
Muita vaihtoehtoja poismuuttaneella on vaatia ositusta toimitettavaksi ja hakea tehtävään tarvittaessa pesänjakajaa tai panna vireille yhteisomistuksen purkua koskeva asia. Näissä yhtälailla tulee reagoida kohtuullisessa ajassa sillä uhalla, että poismuuttaneen voidaan muutoin katsoa hiljaisesti hyväksyneen asumisen vastikkeettomuuden.
Itse korvausvelvollisuutta arvioitaessa huomioidaan lisäksi seuraavia tekijöitä:
- Onko poismuuttanut muuttanut vapaaehtoisesti vai toisen puolison velvoittamana? Vapaaehtoisuus ei kuitenkaan aina poissulje oikeutta korvaukseen, jos inhimilliset tekijät tekevät asuntoon jäämisen mahdottomaksi.
- Onko poismuuttanutta estetty käyttämästä asuntoaan? Esimerkiksi lukkojen vaihtaminen olisi osoitus tästä.
- Kumpi on enemmän asunnon tarpeessa?
- Onko asuntoon jäänyt poismuuttavan elatuksen varassa?
Mikäli kyse on kuitenkin avioeroon tuomitsemisen jälkeisestä ajasta, ei elatusvelvollisuutta tällöin ole. Asumiskorvausta tulee kuitenkin tässäkin vaatia sillä uhalla, että asumisen korvauksettomuus voidaan katsoa hyväksytyksi ja oikeus korvaukseen menetetyksi.
Avioeron jälkeiseltä ajalta voi pesänjakaja tehdä päätöksen korvausvelvollisuudesta. Korvauksen tasoa arvioitaessa käytetään ensi sijaisesti kohtuullisuutta. Pelkkä käypä vuokrataso ei siis ole yksioikoisesti noudatettavissa. Suuruutta arvioitaessa huomioidaan korvausvelvollisen asuntoon tekemät panokset ja asunnon käyttämisen syihin liittyvät seikat. Tilannetta arvioidaan aina kokonaisuus ja osapuolten tarve huomioiden.
Tärkeintä on kuitenkin korvaukseen vetoavalla (ennen tai jälkeen eron) reagoida asiaan. Pelkkä vapaamuotoinen ja osapuolten väliseksi jäävä reagointi ei välttämättä riitä todistusvaikeuksista johtuen.
Pesänjakajahakemus avioero-ositusta varten
Lue lisää palveluista
Avioeropaketti
Parisuhteeseen liittyviä blogikirjoituksia
