Avioehtosopimus mitä sillä voi määrätä

Avioehtosopimus – mitä avioehdolla voi määrätä?

Kenelle tämä blogikirjoitus on tarkoitettu

Tämä kirjoitus on tarkoitettu kaikille avioehtosopimusta harkitseville ja jo laaditun sopimuksen päivitystä harkitseville, avioliittoa harkitseville tai avioliitossa jo oleville. Kirjoitus soveltuu myös puolisoille, jotka epäröivät oman voimassaolevan avioehtosopimuksensa pätevyyttä. Kannattaa myös tutustua muihin aiheeseen liittyviiin kirjoituksiimme. Tässä kirjoituksessa keskitytään pätevyyteen vaikuttaviin ehtoihin.

Tiivistelmä

Avioehtosopimuksen voi tehdä milloin tahansa avioliiton aikana. Avioehtosopimuksen voimaantulo edellyttää sopimuksen rekisteröintiä Digi- ja väestötietovirastossa. Ositusperuste (avioeron vireilletulo tai puolison kuolema) estää sopimuksen rekisteröimisen, eli avioehto tulee tehdä ja rekisteröidä ennen avioeron vireilletuloa.

Avioehdolla sovitaan ennen kaikkea siitä, mitä omaisuutta puolisoiden avio-oikeuden alaisuuteen kuuluu, ja mikä omaisuus on puolisoiden avio-oikeudesta vapaata omaisuutta. Avioehdolla ei siis sovita suoranaisesti siitä, mitä kumpikin puoliso avioerotilanteessa vie mukanaan.

Ositus toimitetaan puolisoiden avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta ja siten puolisoiden avio-oikeuden alainen omaisuus arvomääräisesti puolitetaan avioliiton päättyessä. Erottelu toimitetaan avio-oikeudesta vapaan omaisuuden osalta.

Avio-oikeudella on merkitystä osituksen laskennallisen lopputuloksen lisäksi myös siihen, mitä omaisuutta tasinkona voidaan luovuttaa, miten avioliittolain vastikesäännöksiä sovelletaan sekä kuolemaan päättyneen avioliiton ositukseen ennakkoperinnön vähentämiseen osalta (yhteiselle rintaperilliselle avio-oikeuden alaisesta omaisuudesta annettu lahja vähennetään lähtökohtaisesti ensin kuolleen puolison jälkeen).

Mitä avioehdolla voi määrätä?

Avioliittolaki on tullut voimaan vuonna 1929. Avioehtosopimus perustuu avioliittolain 41 §:ään, joka on edelleen alkuperäisen lain sisältöinen säännös, eli sitä ei ole muutettu lain säätämisen jälkeen. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että säännös on vanha, yhteiskunta lain ympärillä on muuttunut ja osittain avioliittolakikin on säännöksen ympärillä muuttunut.

Avioliittolain mukaan avioehto voi olla osittainen tai omaisuuskohtainen (koskea osaa omaisuutta, tai esimerkiksi perintöä tai saatuja lahjoja), molemminpuolinen tai yksipuolinen. Avioehdolla voidaan myös palauttaa avio-oikeus omaisuuteen, jonka puolisot ovat aiemmin avioehtosopimuksella määränneet avio-oikeudesta vapaaksi. Säännöksessä on nimenomainen mainita, että muita kun tässä mainittuja poikkeuksia ei puolisoiden välisin sopimuksin tule tehdä siitä, mitä puolisoiden omaisuussuhteista on säädetty.

Avioehtojen osalta näkee hyvin monipuolista käytäntöä, mutta vallitseva oikeustila sen suhteen, minkälaisia sopimusehtoja avioehtoon voi ottaa, on hieman epäselvä. Selvää on, että selkeät maininnat siitä, mihin omaisuuteen on avio-oikeus ja mikä on avio-oikeudesta vapaata, ovat päteviä. Kuitenkin ehdot, jotka koskevat jotain määräosaa tai murto-osaa koko omaisuudesta tai joissa avio-oikeus määräytyy osittain sen perusteella kumpi puolisoista kuolee ensin eivät ole saaneet oikeuskäytännössä tai oikeuskirjallisuudessa selvää vahvistusta.

Jos molemmat osapuolet ovat sopimusehtojen tulkinnasta yksimielisiä tai pääsevät niistä sopuun, asian osalta ei useimmiten ole ongelmaa. Ongelmallisempia kuitenkin ovat ne tilanteet, joissa tällaisten ehtojen tulkinnasta ja/tai pätevyydestä on erimielisyyttä. Näissä tilanteissa erimielisyydet ratkaistaan tapauskohtaisesti pesänjakajan tai lopulta tuomioistuimen toimesta.

Viimeaikaisista julkisuudessa puiduista tapauksista tulee muun muassa mieleen Mikko Koivun tilanne, jossa puolisot olivat sopineet sovellettavasta laista avioehtosopimuksella, mutta vaimo kiisti silti koko sopimuksen pätevyyden ja siten myös kyseisen kohdan soveltuvuuden. Oikeus ratkaisi asian lopulta siten, että avioeron varallisuussuhteisiin (ja myös avioeroon) sovellettiin Yhdysvaltojen lakeja.

Vaikka kaikki tapaukset, joissa on pieninkin kansainvälinen kytkös, tulisi hoitaa nimenomaan kansainväliseen aviovarallisuussäännöksiin erikoistuneilla juristeilla, kannattaa tarkkaan harkita oma osaaminen myös tilanteissa, joissa halutaan muita erikoisehtoja sopimukseen.

Muiden sopimusten pätevyys

Muiden puolisoiden välisten sopimusten osalta pidettiin pitkään melko ankaraa tulkintaa, eikä oikeuskirjallisuudessa tai oikeuskäytännössä hyväksytty poikkeuksia. Kiellettyinä oli pidetty nimenomaisesti muun muassa avioliiton purkautumistapaan sidottuja ehtoja (avioero- tai kuolintapaus) sekä arvomääräisiä ja murto-osaisia ehtoja.

Yhteiskunnan kehityksen, avioerojen yleisen hyväksynnän ja lisääntyneen määrän myötä myös oikeuskirjallisuudessa on alkanut näkymään hyväksyvämpiä suhtautumisia erilaisiin määräyksiin. Oikeuskäytännössä on esimerkiksi (KKO 2000:100) hyväksytty avioliiton purkautumistapaan sidottu avioehto.

Enenevässä määrin vallitseva tila on muuttumassa avioliittolain vanhoillisten säännösten sanatarkan noudattamisen sijaan puolisoiden keskinäisen sopimusvapauden sallivaan käytäntöön. Nykyinen oikeuskäytäntö suhtautuukin hyväksyvästi myös puolisoiden keskinäiseen sopimusvapauteen erotilanteissa. Siten avioerotilanteessa puolisot voivat toisiaan sitovasti sopia tulevasta osituksesta myös keskinäisellä sopimuksella, jota voidaan kutsua vaikka osituksen esisopimukseksi tai sopimukseksi avioeron varalta.

Tästä seuraa myös se, että silloin, kun avioehtosopimuksen ehdot eivät ole suoraan lain kirjaimen mukaiset, saatetaan sitä voida tulkita osituksen esisopimuksen kaltaisena sopimuksena (sovituista ehdoista toki riippuen), jossa puolisot ovat sopineet osituksen ehdoista tietyllä tavalla avioliiton päättyessä.

Avioehto kuolintapauksessa

Kuolintapausten osalta avioehtojen monimuotoisuus ei kuitenkaan ole ratkaistavissa yksinomaan puolisoiden sopimusvapaudella.

Ensinnäkin, avioehto vaikuttaa suuresti perintöön ja lakiosan määrään. Yksipuolinen kuolemanvarainen avioehtosopimus voi mahdollistaa perillisille säädetyn vähimmäisosan, eli lakiosasuojan kiertämisen. Siten hyväksyvä suhtautuminen monimuotoisiin kuolemanvaraisiin avioehtosopimuksiin tarkoittaisi myös hyväksyntää lakiosaperillisille säädetyn vähimmäissuojan kiertämiseksi.

Toiseksi, ongelmallista kuolintapauksissa on myös se, että perintökaaren 17 luvun 1 §:n nojalla sopimus elossa olevan henkilön jäämistöstä on pätemätön. Tämä tarkoittaa sitä, että kuoleman varalta jäämistöstä voidaan perintökaaren mukaan määrätä vain ja ainoastaan tiukin muotovaatimuksin tehdyllä testamentilla. Tästä syystä puolisoiden elinaikaiset sopimukset ovat kuolintapauksissa suoraan lain nojalla pätemättömiä. Ongelmalliseksi tässä tuleekin avioehtosopimukset, joissa on määräys ainoastaan kuoleman varalta (avio-oikeus poissuljettu vain avioliiton päättyessä kuolemaan), sillä tällaiset sopimukset saatettaisiin mainitun säännöksen nojalla katsoa myös pätemättömiksi kuolemanvaraissopimukseksi.

Jatko-ohjeet

  1. Keskustelkaa hyvissä ajoin avioehdon laatimisesta ja mitä omaisuutta ja mitä tilanteita haluaisitte turvata sillä.
  2. Miettikää myös onko avioliiton päättyessä kuolemaan tarvetta varmistaa lesken oikeudet myös testamentilla.
  3. Ottakaa yhteyttä asiantuntevaan juristiin tai laatikaa sopimus itse.
  4. Rekisteröikää sopimus Digi- ja väestötietovirastossa (DVV).
  5. Päivittäkää sopimusta omaisuuden, elämäntilanteen tai toiveiden muuttuessa.

Kirjoituksen laati Maria Jasu.

© 2022 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close