Avioehtosopimus ja 8 kysytyintä kysymystä siitä

Tällä videolla käyn läpi yleisimmät kysymykset, joita itseltäni kysytään avioehtosopimuksiin liittyen ja toivon, että Sinäkin saat tästä vastaukset omiin kysymyksiisi.

1. Ketkä kelpaavat todistajiksi?

Todistajiksi kelpaavat ketkä tahansa 2 esteetöntä todistajaa, jotka ovat oikeustoimikelpoisia.
Esteetön todistaja on 15 vuotta täyttänyt, ei lähisukulainen, ei entinen tai nykyinen puoliso, kihlattu tai kummankaan teidän ottovanhempi- tai lapsi.

Selkein ohje on, että varmistaa etteivät todistajat ole mitään sukua kummallekaan teistä ja että he ovat yli 15-vuotiaita.

2. Mistä saan todistajat?

Yleisimmin ehkä todistajina käytetään ystäviä tai ystäväpariskuntaa. Todistajat voivat siis olla sukulaisia tai puolisoita keskenään, mutta he eivät saa olla sukua kummallekaan teistä.

Aikaisemmin viranomaisten tai pankkivirkailijoiden pyytäminen todistajiksi oli suhteellisen yleistä. Valitettavasti nykyään on kuitenkin se ongelma, etteivät he läheskään aina saa omien sisäisten ohjeidensa johdosta enää toimia todistajina ja asianajotoimistotkaan eivät todennäköisesti todista sellaista asiakirjaa, jota eivät ole itse laatineet.

3. Voiko maistraatin henkilökunta toimia todistajina?

Aivan kuten edellä mainittujen todistajien osalta, myös valtaosassa maistraatteja on otettu sisäinen käytäntö, ettei henkilökunta voi toimia avioehtosopimuksen todistajina.

Joidenkin maistraattien henkilökunta kyllä vielä saattaa suostua toimimaan todistajina, mutta kannattaa selvittää kyseisestä maistraatista jo etukäteen, ettei sitten tule ikäviä yllätyksiä. Huom! Maistraatin maksullisesta allekirjoituksen todistamisesta kannattaa silti kysellä.

Muutenkin siis sopivat todistajat kannattaa selvittää hyvissä ajoin.

4. Pitääkö omaisuus luetteloida avioehtosopimuksessa?

Silloin kun halutaan poissulkea ennen avioliittoa hankittu omaisuus, voi selkeyden vuoksi olla hyvä luetteloida tähän sisältyvät tärkeimmät ja arvokkaimmat omaisuuserät, erityisesti jos näiden hankintahetki ei ole varmuudella todistettavissa jälkikäteen.

Jos halutaan poissulkea vain jokin tietty omaisuus, joka on hankittu ennen avioliittoa, tulee tämä tällöin ehdottomasti yksilöidä, eli mainita kyseisen omaisuuden tarkat tiedot.

5. Tuleeko vihkipäivä olla tiedossa?

Sopimusta allekirjoitettaessa ei ole pakko tietää tulevaa vihkipäivää. Sen voi siis allekirjoittaa jo mahdollisen kosinnan yhteydessä.

Maistraatin rekisteröimislomakkeessa tulee kuitenkin olla vihkipäivä jo tiedossa ja mainittuna. Muuten maistraatti ei ota sopimusta rekisteröitäväksi.

6. Koska rekisteröinti tulee voimaan?

Avioehtosopimuksen voi lähettää rekisteröitäväksi heti, kun vihkipäivä on tiedossa. Samoin avioehtosopimuksen voi lähettää rekisteröitäväksi koska tahansa vihkimisen jälkeen, jolloin avioehtosopimus tulee ”takautuvasti” voimaan vihkipäivästä alkaen.

Jos haluaa kuitenkin saada varmuuden siitä, että avioehtosopimus on varmasti rekisteröity, kannattaa viedä se henkilökohtaisesti maistraattiin ja pyytää heiltä varmistus rekisteröimisestä. Tällainen tilanne saattaa tulla silloin, kun tarkoitus on laittaa heti perään avioerohakemus vireille.

7. Pitääkö avioehtosopimus viedä henkilökohtaisesti maistraattiin?

Muissa kuin edellä mainitussa tilanteessa avioehtosopimusta ei tarvitse viedä henkilökohtaisesti eikä sitä tarvitse edes lähettää juuri siihen lähimpään maistraaattiin, vaan kaikki maistraatit voivat ottaa sopimuksen rekisteröitäväksi.

8. Mitä alkuperäiselle avioehtosopimukselle tapahtuu?

Alkuperäinen avioehtosopimus ja jäljennös alkuperäisestä sopimuksesta mahdollisine liitteineen lähetetään maistraattiin. Maistraatti rekisteröi sen, pitää jäljennöksen itsellään ja palauttaa alkuperäisen sopimuksen rekisteröintihakemuksessa ilmoitettuun osoitteeseen.

Alkuperäinen siis palautetaan, ja jos se joskus häviää, on sopimus silti voimassa niin kauan kuin siitä on rekisterimerkintä maistraatissa.

Tilaa avioehtosopimus

Tilaa avioehtosopimus täältä.

Lue lisää palveluista

Avioeropaketti

Neuvontapalvelut

Parisuhteeseen liittyviä blogikirjoituksia

7 päivän haaste:

Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close