Avioehtosopimuksen pätemättömyys vai osituksen sovittelu? - Asianajotoimisto Svahn Oy

Olen viime aikoina saanut yllättävän paljon yhteydenottoja avioehtosopimuksen pätevyyteen liittyvistä asioista, joten on kenties aihetta päivittää aikaisemmin (2012) kirjoittamiani kirjoituksia ja täsmentää muutama seikka.

Yleisimmin yhteyttä ottaneet ovat halunneet vedota avioehtosopimuksen pätemättömyyteen taivuttelun tai peräti pakottamisen perusteella ja/tai siihen, ettei toinen puolisoista ole allekirjoittanut sopimusta todistajien läsnäollessa, eikä ole myöhemmin vakuuttanut heille allekirjoituksensa olevan oma. Päältä päin vaikuttaisi että yksikin näistä tekijöistä riittäisi sopimuksen pätemättömyyteen. Käytännössä valitettavasti näin ei kuitenkaan ole!

Pesänjakajat ovat hyvin haluttomia julistamaan sopimusta pätemättömäksi, jolleivät todisteet ja perustelut pätemättömyyden tueksi ole todella merkittäviä! Mikäli omassa tapauksessasi tarkoituksenasi on vedota avioehtosopimuksen pätemättömyyteen, suosittelen vakavasti miettimään myös muita perusteita tai keinoja sovittelulle. Tarvittaessa voit esittää sekä ensisijaisia vaatimuksia ja myös toissijaisia vaatimuksia siltä varalta, etteivät ensisijaiset vaatimuksesi menesty.

Osituksen sovittelu

Mielestäni parempi keino pätemättömyysvaatimukselle useassa tapauksessa on vaatia osituksen (erottelun) sovittelua. Sovitteluvaatimuksena on tällöin avioehdolla poissuljetun omaisuuden huomioimista joko kokonaan tai osaksi sellaisena omaisuutena, johon toisella puolisolla olisi avioehdosta poiketen avio-oikeus. Perusteena on se, että sopimuksen noudattaminen muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso (avioehdosta hyötyvä) saisi perusteettomasti taloudellista etua. Itse sopimuksen pätemättömyysvaatimus menestyy käytännössä niin harvoin, että siihen on turha luottaa, jollei kyse ole vajaavaltaisesta tai ulkomaalaisesta puolisosta, joka on allekirjoittanut sopimuksen ymmärtämättä sanaakaan sopimuksen sisällöstä tai mitään Suomen lainsäädännöstä ja kulttuurista, tai jos on ollut vakavan väkivallan uhan alla sopimusta allekirjoitettaessa. Nämä tilanteet ovat siis hyvin harvinaisia.

Tapauksissa, joissa on vedottu lopputuloksen kohtuuttomuuteen ja vaatimus on menestynyt, on taustalla usein pitkä avioliitto, jossa joko;

yksi puolisoista on vastannut perheen laskuista ja toinen lainanlyhennyksistä ja koko omaisuus on hankittu joko avioliiton aikana tai yhdessäolon aikana vain yhden puolison nimiin; tai
vaimo on vastannut kodin ja lastenhoidosta ja mies on voinut vapaasti keskittyä omaisuutensa kartuttamiseen. Eron jälkeen vaimolla ei sovitusta työnjaosta johtuen ole koulutusta eikä kertynyttä omaisuutta tai varallisuutta ja elintaso tästä johtuen olisi merkittävästi alhaisempi kuin avioliiton aikana.

Pääperiaate on kuitenkin aina, että toisen puolison omaisuuden kartuttaminen ei kuulu puolisoiden väliseen elatusvelvollisuuteen.

Jos puolisot ovat kuitenkin sopineet taloudellisesta osallistumisestaan ja rooleistaan perheen elatuksessa siten, että yksi maksaa laskut ja toinen vastaa lainasta, ja nämä summat ovat suhteessa kummankin tuloihin ja varallisuuteen, olisi omaisuuden erottelun lopputulos kohdassa 1 ilmeisen kohtuuton, jos se puoliso, joka on keskittynyt lainojen lyhentämiseen on tästä syystä hankkinut kaiken omaisuuden omiin nimiinsä ja tämä erottelussa sitten huomioitaisi vain hänen omaisuudekseen ja laskuja maksanut puoliso jäisi täysin puille paljaille.

Selvitä tarkkaan menestymismahdollisuutesi

Ennen kuin lähdet hakemaan pesänjakajaa tai kartuttamaan vaatimuksillasi jo määrätyn pesänjakajan palkkiota vain siksi, että vaadit avioehtosopimuksen pätemättömyyttä, mieti siis tarkkaan mahdollisuutesi menestyä. Se, että sinua mielestäsi painostettiin allekirjoittamaan sopimus ja olet ilmeisen tyytymätön lopputulokseen EI ole riittävä peruste.

Erityisen tärkeä on ymmärtää, että pesänjakaja ei voi oma-aloitteisesti huomioida tai päättää asioista, joihin et ole vedonnut tai joita et ole vaatinut. Selvitä siis tarkkaan mitä sinun tulee ja kannattaa vaatia tai onko asiallasi edes menestymismahdollisuuksia. Esitä sitten vaatimuksesi selkeästi ja hyvin yksilöidysti pesänjakajalle. Selvitä myös tarkalleen ottaen miten pystyt todistamaan väitteesi toteen. Onko sinulla osoittaa todistelua esimerkiksi tilitapahtumilla, kirjeenvaihdolla tai muulla todistelulla? Pelkkä suusanallinen väite menestyy vain, jos toinen sen myöntää oikeaksi. Älä siis tähän tuudittaudu…

Karkea ohjesääntö

Hyvin karkeana ohjeena kumpaan vaatimukseen kannattaa tukeutua, voi pitää seuraavaa:

Mitä lähempänä avioeron vireilletuloa avioehtosopimus on allekirjoitettu, sitä helpompi on osoittaa pätemättömyys, jos kyse on myös selkeästä epätasapainosta puolisoiden välillä. Tällöin alakynnessä oleva puoliso ei omalla käyttäytymisellään ”ehdi” osoittaa hyväksyneensä sopimuksen arjen toimissaan.
Mitä pidempi avioliitto ja mitä ”vanhanaikaisempi” järjestely elatukseen osallistumisen osalta, sitä parempi on vedota osituksen sovitteluun ja lopputuloksen kohtuuttomuuteen.

Valitettavasti joudun jälleen huomauttamaan, että jokaisessa tapauksessa on omat yksityiskohtansa ja saattaa hyvin olla, ettei mikään ylläolevista vaatimuksista menesty omassa tapauksessasi. Omassa tapauksessasi saattaa joku mielestäsi vähäpätöinen seikka muuttaa koko asetelman. Kannattaa siis aina varmistaa mahdollisuutesi menestyä juristilta ja jatkaa oman asiasi ajamista vasta, kun tiedät tarkemmin mihin sinun kannattaa ja mihin voit vedota, ja onko siis vaatimuksillasi edes mahdollisuutta menestyä.