Vielä 2010-luvullakin ollaan siinä käsityksessä, etteivät miehet sovellu lapsen lähihuoltajaksi, että he eivät pysty vastaamaan lapsen hoidosta ja huolenpidosta yhtä hyvin kuin äiti ja että lapselle muodostuisi muka emotionaalisesti läheisempi suhde äitiin.
Eikö tärkeintä huoltajuudessa olisi nimenomaan se, että vanhemmat yhdessä voisivat turvata lapselle hyvän ja tasapainoisen kasvatuksen, että lapsi erosta huolimatta voisi kokea olevansa rakastettu ja arvostettu yksilö molempien vanhempin silmissä, ettei tätä käytettäisi kostamisen välikappaleena ja että lapsen etu olisi kaikessa etusijalla. Tällöin lapsikin tuntisi olonsa turvallisemmaksi ja saisi huomata, että asiat järjestyvät elämässä, vaikeista ajoista huolimatta ja että tällä on vastuuntuntoiset ja vakaat vanhemmat, joihin tämä voi luottaa.
Usein isästä tulee itse asiassa parempi vanhempi vasta eron jälkeen, kun tämä saa vapaammin ja ilman puolison arvostelua ja huomauttelemista olla sellainen vanhempi lapselleen kuin tämän persoonallisuuteen sopii. Eihän vanhemmasta tee huonoa se, että tällä on eri kasvatusmetodit kuin toisella vanhemmalla. Hyvä vanhempi on sellainen, joka välittää lapsestaan, kykenee kantamaan vastuuta ja joka asettaa lapselle rajoja ja osoittaa rakkautta.
Silloin kun yhteishuoltajuus toimii ja lapsen asioista saadaan keskusteltua asiallisesti, on helppo myös keskustella molempien kotien säännöistä. Tärkeäähän ei ole, että ne ovat täsmälleen samat molemmissa kodeissa vaan se, että ollaan pääpiirteittäin samoilla linjoilla. Jos toisessa kodissa ollaan erityisen ankaria kasvattajia ja toisessa erityisen rentoja, aiheutuu tästä kyllä jonkinasteista epävarmuutta lapselle. Yhteistyöllä näistäkin saataisiin keskusteltua. Joustettaisiin asenteissa, mutta tietyistä käytännön asioista pidettäisiin kiinni, kuten nukkumaanmenoajoista, tv:n ja tietokonepelien katsomisesta, lapsen sallitusta ja kielletystä käytöksestä. Annetaan lapsen kuitenkin olla oma itsensä molemmissa kodeissa ja kokea, että molemmat kodit ovat myös tämän koteja.
Naisten ja miesten asema on muuttunut merkittävästi jo yksistään 2000-luvulla. Naisen rooli ei enää painotu vain kotiin eikä miehen pelkästään elättäjän rooliin. Ei ole lainkaan harvinaista, että isä on yksinhuoltaja tai lähivanhempi. Yleinen käsitys vain miehen ja naisen roolista perheessä tuntuu laahaavan vuosikymmeniä nykyajoista jäljessä. Valtaväestön silmissä ei tunnu olevan kahta tasa-arvoista vanhempaa, vaan on isä ja äiti. Ja jostain kumman syystä äidin ajatellaan useimmiten olevan se parempi vanhempi… Omassa työssäni näen kuitenkin, että hyvä vanhemmuus ei liity millään tavalla sukupuoleen. Molemmat voivat olla aivan yhtä hyviä vanhempia, kunhan osaavat vain asettaa lapsen edun oman etunsa edelle. Tämä on ehkä se kaikkein oleellisin kriteeri hyvään vanhemmuuteen.
Lue lisää:
Lapsiasioihin liittyviä blogikirjoituksia
