Alla on koottu hyvin tiivistetysti käytännön asioita, joita eroavien vanhempien olisi hyvä miettiä lasten huoltajuuteen, asumiseen, tapaamisiin ja muihin asioihin liittyen. Tietyt asiat liittyvät myös elatusavun suuruuteen, kuten kuinka usein lapsi yöpyy etävanhemman luona ja kuinka laajalti osapuolet pystyvät yhdessä sopimaan maksuista, harrastuksista ja muista järjestelyistä. Jos asioista ei käytännössä oleteta voida osapuolten kesken sopia, tulee tietyt maksut tällöin huomioida elatusapulaskelmassa.

Jotkut alla olevista asioista kuuluvat lain mukaan huoltajalle, mutta kaikki alla mainitut asiat on kuitenkin hyvä käsitellä (yksin tai yhdessä) ja miettiä niiden toteutus käytännössä. Asioista, erityisesti tapaamisiin ja käytännön asioihin liittyen, voi puolison kanssa sopia melko vapaasti. Parasta olisi, jos puolisot pystyvät käytännön asioista keskenään sopimaan. Tällöin tärkeimmistä asioista voi vahvistaa sopimuksen lastenvalvojalla tai tuomioistuimessa. Suositeltavaa on kuitenkin välttää liian yksityiskohtaista sopimusta, sillä se saattaa vain kääntyä osapuolia vastaan joustamattomuutensa puolesta. Mikäli vanhempien välit ovat kuitenkin erittäin riitaiset, saattaa hyvin yksilöity sopimus olla kuitenkin se paras. Lastenvalvoja tai asianajaja tässä kyllä auttaa. Alla olevat asiat voi huomioida myös mahdollisessa sopimuksessa avioeron varalle, jossa puolisot voivat myös sopia lapsiin liittyvistä asioista mahdollisen avioeron varalta. Tämä sopimus (sen ehdot) sitten tulee myös vahvistaa joko tuomioistuimessa tai lastenvalvojalla.

(Sovittavissa työnjakomääräyksin=tuomioistuin voi vahvistaa vanhempien yhteishuoltajuuteen liittyviä työnjakojärjestelyitä, joilla poiketaan normaalista yhteishuoltajuuden rajoista. Toiselle vanhemmalle voidaan antaa tällöin oikeus päättää tietyistä asioista yksin, ilman toiselta muutoin vaadittavaa suostumusta. Lastenvalvoja ei tällaisia sopimuksia voi vahvistaa, vaan nämä tulee hoitaa oikeusteitse.)

1. Asumisjärjestelyt

  • kummasta tulee lähivanhempi; lapsen tulee asua jommankumman vanhemman luona. Lapsella ei voi olla kahta osoitetta. Lähivanhempi on se, jolle lapsilisä maksetaan.
  • vuoroviikkoasuminen; onko toteutettavissa vanhempien työn, sosiaalisen elämän, keskinäisten välien ja vastuunkantokyvyn puolesta. Onko lapsi tarpeeksi vanha tai muuten suostuvainen tällaiseen järjestelyyn.

2. Maantieteellinen sijainti

  • asuvatko vanhemmat jatkossa lähellä toisiaan vai muuttaako toinen pois lähiseudulta

3. Tapaamisten järjestäminen (haku- ja palautustilanteet)

  • missä; lapsen koti, toisen vanhemman koti vai erikseen sovittu paikka
  • kellonajat
  • kuka hakee ja tuo; onko tarvetta riitaisuuden vuoksi esim. isovanhempien avulle
  • onko tarvetta tuetuille tai valvotuille tapaamisille; lapseen liittyvät turvallisuustekijät
  • voiko lapsi itse kulkea kotien välillä

4. Paikkakunnan vaihtaminen

  • lähivanhemman ilmoitus ja etävanhemman suostumus (sovittavissa työnjakomääräyksin)
  • miten tapaamiset toteutetaan jatkossa
  • kuka vastaa tapaamisen kustannuksista ja matkakustannuksista
  • lapsen koulu/tarha
  • ystävät
  • muut sukulaiset

5. Kommunikaatio lapsen kanssa

  • miten; puhelin, sähköposti, skype, internet, muu
  • koska; onko tarpeen rajoittaa

6. Muutokset tapaamisten aikatauluihin

  • sallitut syyt muutokselle; vanhemman/lapsen sairaus, myöhästyminen, sosiaaliset tapahtumat, merkkipäivät, odottamattomat esteet
  • ennakkoilmoitus, kauanko ennen
  • sallitaanko korvaava tapaaminen

7. Lasten tavarat

  • kenelle jäävät
  • mitkä tavarat siirtyvät lapsen mukana
  • hankitaanko tavaroita tuplana; turvaistuimet, polkupyörät

8. Lapsen sosiaalinen elämä

  • miten ajanvietto ystävien kanssa
  • kuka vie ystävien syntymäpäiville
  • kuka ostaa ystävien syntymäpäivälahjat

9. Lapsen lomajärjestelyt

  • koululomat
  • vuorovuosijärjestely
  • vanhemman lomat

10. Terveydenhuolto

  • kuka päättää lääkärin- tai hammashoidosta (sovittavissa työnjakomääräyksin)
  • rokotukset
  • lääkäri- ja neuvolatapaamiset
  • kuka hoitaa lasta, jos tämä on sairas (kumpi pitää töistä vapaata)
  • kumpi ottaa tapaturma-, terveys-, tms. vakuutuksen
  • erikoistarpeiden järjestäminen; terapia, ravinto, lasit, lääkkeet, yms.

11. Koulutus/päivähoito

  • kuka päättää koulusta tai tarhapaikasta (sovittavissa työnjakomääräyksin)
  • tapahtumiin osallistuminen
  • matkat, leirikoulut; maksut

12. Harrastukset

  • kuinka monta harrastusta
  • kuka maksaa
  • kuka vie

13. Uskonto (sovittavissa työnjakomääräyksin)

  • kirkkoon kuuluminen
  • kirkosta eroaminen

14. Isovanhemmat ja muut sukulaiset

  • vierailut; kuinka usein ja koska pidemmät vierailut
  • kommunikaatio; miten ja koska

15. Matkustaminen

  • ilmoitus lapsen kanssa matkustamisesta
  • ulkomaille matkustamisesta kirjallinen suostumus toiselta

16. Vanhempien välinen kommunikaatio

  • mistä kommunikoidaan; terveydenhuolto, koulu/tarha, osoitteenmuutos, puhelinnumerot, matkasuunnitelmat
  • kommunikointitapa; sähköposti, tekstiviesti, puhelin, noutotilanteessa, reissuvihko
  • säännöllisyys
  • hätätilanteet

17. Muut asiat

  • turvallisuus; ikä jolloin lapsi voi olla yksin kotona
  • kasvatus; nukkumaanmenoajat, kotitehtävät, tv:n katselu, viikkoraha, kielletyt ja sallitut asiat, kotiintuloajat, seurustelu, työn teko
  • tietokoneen käyttö; määrä
  • puhelin; omistus ja käyttö
  • ruokailu; ajat ja laatu
  • valokuvaus; saako lapsen kuvia lisätä sosiaaliseen mediaan
  • lemmikkieläin; kenen luona asuu, voiko kulkea lapsen mukana, saako hankkia jos epäilystä allergiasta
  • vierailu toisen vanhemman kotona; sallittaanko vanhempien itsensä vierailut toistensa kodeissa
  • vanhempien uusien kumppaneiden esittely; missä vaiheessa uuden kumppanin voi esitellä lapselle

Lue lisää:

Lapsiasioihin liittyviä blogikirjoituksia

Neuvontapalvelut

7 päivän haaste:

Osallistu ilmaiseen 7 päivän haasteeseen

© 2023 ASIANAJOTOIMISTO SVAHN OY | Rekisteriseloste | Ehdot | Hinnasto

                   

email: toimisto@svahn.fi | puh: +358 40 767 4877

Tämä sivusto hyödyntää evästeitä, jotta voimme tarjota sinulle parhaan mahdollisen käyttäjäkokemuksen. Jatkamalla sivustolla eteenpäin hyväksyt evästeiden käytön. Voit lukea lisää tästä.

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close