Avioeroja koskevissa neuvontapuheluissa ja pesänjakajana toimiessani tulee usein esiin seuraavia väärinkäsityksiä erossa. (Tarkempaa tietoa löydät sosiaalisessa mediassa julkaisemistani videoista kustakin väärinkäsityksestä ja alla olevista vanhoista videoistani.)
Väärinkäsitys #1: Avio-oikeus tuo omistusoikeuden toisen puolison omaisuuteen
Avio-oikeus ei tarkoita omistusoikeutta toisen puolison omaisuuteen. Sen sijaan se antaa arvomääräisen oikeuden toisen puolison avio-oikeuden alaiseen omaisuuteen. Omistusoikeus määräytyy vasta osituksessa osapuolten sopimuksen tai pesänjakajan ratkaisun perusteella.
Väärinkäsitys #2: Tasinkoon oikeutettu saa määrätä, mistä omaisuudesta tasinko maksetaan
Tasinkoa maksava puoliso tekee ehdotuksen siitä, miten tasinko maksetaan. Tasinkoon oikeutettu puoliso ei siten voi vaatia, mistä omaisuudesta tasinko suoritetaan. Ellei sopuun päästä, asian ratkaisee pesänjakaja.
Väärinkäsitys #3: Yhteisen kodin voi myydä tai vuokrata, jos toinen puoliso on muuttanut pois
Yhteistä kotia ei voi myydä, vuokrata tai lahjoittaa ilman toisen puolison suostumusta. Suostumusvaatimus koskee myös yksin omistettua asuntoa, jos sitä on käytetty yhteisenä kotina. Tällä suojataan nimenomaan poismuuttanutta puolisoa osituksen lainvoimaisuuteen saakka.
Väärinkäsitys #4: Koska maksan vastikkeet, en ole velvollinen maksamaan asumiskorvausta
Jos toinen puoliso omistaa osan asunnosta mutta on muuttanut pois, hänellä voi olla oikeus asumiskorvaukseen. Asumiskulujen maksaminen otetaan huomioon korvauksen määrässä, mutta se ei poista korvausvelvollisuutta automaattisesti.
Väärinkäsitys #5: Jos toinen jää asumaan yhteiseen kotiin, saan siitä täyden vuokran
Pois muuttanut puoliso ei ole oikeutettu täyteen markkinavuokraan. Oikeuskäytännön mukaan korvaus on tyypillisesti noin 70 % käyvästä vuokrasta, ja siitä hyvitetään vain omistusosuutta vastaava osa. Korvausta ei makseta automaattisesti, vaan se on erikseen vaadittava ja sitä maksetaan aikaisintaan avioerotuomiosta alkaen.
Väärinkäsitys #6: Avioerossa korjataan kaikki avioliiton aikaiset moraaliset vääryydet
Oikeudelliset ratkaisut perustuvat lakiin, eivät tunteisiin tai kokemuksiin siitä, kuka toimi moraalisesti oikein. Vaatimusten on perustuttava lakiin, ei siihen, miltä asiat tuntuvat. Periaatteellisesta taistelusta voi aiheutua turhaa henkistä kuormitusta ja kustannuksia.
Väärinkäsitys #7: Kun ositussopimus on tehty, oma vastuu päättyy
Ositussopimus ei sido pankkia. Jos yhteisen lainan halutaan jäävän toisen puolison nimiin, lainan siirtoon tarvitaan pankin suostumus. Muuten molemmat puolisot säilyvät lainasta vastuussa, vaikka toinen olisi osituksessa ottanut lainan vastattavakseen.
Väärinkäsitys #8: Lyhyt avioliitto antaa täyden avio-oikeuden
Lyhyt avioliitto voi oikeuttaa osituksen sovitteluun. Jos avioliitto on kestänyt alle vuoden, avio-oikeutta ei välttämättä ole lainkaan. Tätä avio-oikeuden kohtuullistamista voidaan huomioida progressiivisesti jos liitto on kestänyt alle 5 vuotta. Oikeus ei kuitenkaan ole automaattinen.
Väärinkäsitys #9: Puolison pitää kysyä lupa kaikkeen, mitä omaisuudellaan tekee avioliiton aikana
Avioliitto ei rajoita omistusoikeutta. Kukin puoliso saa hallita omaa omaisuuttaan vapaasti. Poikkeuksia ovat yhteisen kodin luovutus ja elatukseen tarvittava omaisuus. Vilpillinen toiminta ennen eroa tai eroa valmistellen voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin.
Väärinkäsitys #10: Ositussopimuksessa ei tarvitse ilmoittaa kaikkea omaisuutta
Jos ositussopimukseen kirjataan omaisuusluettelo, sen on oltava kattava ja totuudenmukainen. Omaisuuden tahallinen jättäminen pois voi täyttää jopa petoksen tunnusmerkit. Omaisuuden huomioimisesta voidaan sopia, mutta ei salata.
Lisää tietoa:
ASIANAJAJA VASTAA: Avioero: Kuka päättää mitä omaisuutta tasinkona maksetaan?
